Mauricio Pochettino sai potkut Tottenhamin peräsimestä vajaat kaksi viikkoa sitten.

Pochettino matkusti välittömästi potkujen jälkeen kotimaahansa Argentiinaan. Pochettino bongattiin hiljattain seuraamassa kasvattajaseuransa Newell’sin ottelua River Platea vastaan.

Pochettino käväisi Fox Sports Argentinan haastattelussa ja kommentoi tulevaisuuttaan.

– Minulle tärkeintä on selvittää pääni Tottenhamissa vietetyn loistavan viiden ja puolen kauden jälkeen. Tavoitteeni on uudistaa itseäni ja saada motivaationi takaisin. Aion palata takaisin valmentamaan Eurooppaan, Pochettino totesi.

Luotsi ei kuitenkaan sulje täysin pois Argentiinassa valmentamista.

– Sitä on vaikea kuvitella, mutta perheeni vuoksi en kieltäytyisi siitä välittömästi. Minun on nyt kuitenkin rauhoituttava ja katsottava, mitä tapahtuu. Minulla ei ole ollut juurikaan aikaa käydä läpi tapahtunutta. Ensimmäinen päätökseni oli palata Argentiinaan ja kotiini nähdäkseni perhettäni ja ystäviäni. Olen lomalla kymmenisen päivää, Pochettino naurahti.

– Odotan palaavani Eurooppaan, jolloin teen päätöksiä tulevaisuuteni suhteen. Minun iässäni en tarvitse paljoakaan aikaa palautumiseen. Olen valmis kuuntelemaan tarjouksia.