Italian entinen maajoukkuehyökkääjä jatkaa sittenkin uraansa – ehti jo vaihtaa jalkapallon rock-musiikkiin ja kaljoitteluun
Kuva: Getty Images
Italian A-maajoukkueen entinen hyökkääjä Pablo Daniel ”Dani” Osvaldo on tehnyt sopimuksen argentiinalaisen Banfieldin kanssa, vaikka lopetti jo pelaajauransa kertaalleen kesällä 2016.
Tuolloin Osvaldon, 33, viimeiseksi seuraksi oli jäämässä Boca Juniors, jonka valmennuksen kanssa hän ajautui riitoihin. Hänen huhuttiin palaavan pelaamaan Italiaan, mutta Osvaldo ilmoitti, että hän on lopettanut jalkapallouransa keskittyäkseen rock-musiikkiin.
[readmore from=Osvaldo-Dani]
– Aloin vihata sitä, mitä olin aina rakastanut. Jalkapallo ansaitsee kunnioitusta, mutta minä pidän grillaamisesta ja kaljasta enemmän kuin rahasta, kommentoi Osvaldo vuonna 2017 La Gazzetta dello Sportin haastattelussa.
Hän aloitti ammattilaisuransa synnyinmaassaan Argentiinassa, mutta siirtyi jo vuonna 2006 Eurooppaan ja Italiaan, jossa hän on kierrellyt seitsemässä eri seurassa, esimerkiksi Juventuksessa, Internazionalessa ja AS Romassa. Muualla Euroopassa Osvaldo on pelannut Espanyolissa, Southamptonissa ja Portossa.
Osvaldo oli edustuskelpoinen Italian maajoukkueeseen isoisänsä kautta ja hän pelasi saapasmaan väreissä jo alle 21-vuotiaiden ikäluokassa. Italian A-maajoukkueessa Osvaldo pelasi 14 ottelua ja teki neljä maalia.
Dani Osvaldo has retired from rock n’ roll to take up football.
The promising singer/songwriter has given up life on the road to play for Banfield, in Argentina’s Superliga.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
