Juventukselle kauden toinen tappio Serie A:ssa – Napolin pitkä synkkä putki poikki
Kuva: Getty Images
Serie A:n mestaruustaistelu kiristyi sunnuntaina hitusen, kun Juventus koki Napolissa sarjakauden toisen tappionsa. Joulukuussa Lazio oli parempi kotikentällään maalein 3-1 – ja samoin lukemin niin ikään joulukuussa pelatussa Italian Supercupissa – ja nyt Napoli otti täyden pistepotin maalein 2-1.
Napoli pelasi kauttaaltaan vahvan ottelun ja ansaitsi voittonsa. 63. peliminuutilla syntyneessä avausmaalissa pääosissa olivat puolalaiset. Juventuksen maalivahti Wojciech Szczesny sylkäisi laukauksen eteensä ja maanmies Piotr Zielinski kävi siirtämässä paluupallon rysään.
2-0 -maali syntyi viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. José Callejon keskitti oikealta ja Lorenzo Insigne latasi pallon verkkoon näyttävällä volleylla.
Juuri lisäajan alkajaisiksi Cristiano Ronaldo kävi ohjaamassa maalin edustalta Juventukselle 2-1 -kavennuksen, mutta lisää maaleja loppukiri ei tuonut.
Napolille voitto teki todella hyvää, sillä sillä oli allaan kolmen ottelun tappioputki Serie A:ssa. Edellisen kotivoittonsa se oli saanut sarjassa lokakuussa, joskin Italian Cupissa Napoli oli voittanut viimeisten kahden viikon sisällä kaksikin ottelua kotistadionillaan.
6 - Napoli have won after six home league games without wins and after four home defeat in a row. Recovery. #NapoliJuventus
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa