KuPS vahvisti: Kapteeni Petteri Pennanen siirtyy Indonesiaan

Kuopion Palloseuran kapteenin Petteri Pennasen siirto idonesialaiaseen TIRA Persikaboon on varmistunut. KuPS kertoo siirrosta sivuillaan.
Tänä vuonna kolmekymppisiään viettävä Pennanen läpäisi ulkomaalaisseuran lääkärintarkastuksen torstaina, jonka jälkeen siirto astui voimaan.
KuPS:n ehdottomiin tähtipelaajiin lukeutuva Pennanen pelasi kasvattiseuransa edustusjoukkueessa kuusi kautta ja johdatti joukkueen viime kaudella Suomen mestaruuteen. Pennanen pelasi Veikkausliigassa kaikkiaan 233 ottelua viimeistellen 41 maalia.
– Viimeiset vuodet ovat olleet joukkueena ja myös henkilökohtaisesti aivan uskomattomia. Isoimpana kruununa tietysti Suomen mestaruus oman kasvattajaseuran kapteenina. Lähteminen oli yksi urani vaikeammista, ellei jopa vaikein päätös. Halu nähdä ja kokea sekä menestyä vielä jossain täysin uusissa ympyröissä on ollut osa unelmiani ja tavoitteitani, joten nyt lähden niiden perään, Pennanen sanoi KuPS:n sivuilla.
– Erityiskiitos kaikille KuPS-kannattajille ja KuPS IV:n porukalle, ilman teitä ei viime vuosien menestys olisi ollut mahdollista.
KuPS:ssa uskotaan, että vuoden keskikenttäpelaajaksi liigassa valittu Pennanen loistaa myös uudessa ympäristössä.
– Jos Petteri vie uuteen seuraansa edes puolet siitä sydämestä ja voitontahdosta, jonka hän antoi meille joka ikinen päivä, hän tulee menestymään varmasti, KuPS:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen sanoi.
On selvää, ettei Pennasen kaltaista hyökkäävää keskikenttäpelaajaa ole helppoa löytää.
– Petterin jättämää pelillistä aukkoa kentällä on meidän luonnollisesti erittäin vaikea paikata. Hänen tuomaa henkistä johtajuutta lienee jopa mahdoton korvata. Emme etsi, emmekä tule löytämään uutta Petteri Pennasta. Silti lähdemme seurana innolla ja kovin tavoittein uuteen kauteen. Puolustamaan sitä mestaruutta, josta me yhdessä Petterin kanssa unelmoimme, Heiskanen kertoi.
TIRA Persikabo oli viime kaudella Indonesian liigassa häntäpään joukkueita sijoittuen sarjassa 15:nneksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- HJK otti voiton väliaikaisvalmentajansa debyytissä
- Vihaiset Sevilla-fanit tunkeutuivat seuran harjoituskeskukseen
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”

- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso