Moninkertainen Veikkausliigan voittaja palaa AC Ouluun
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Jalkapalloklubin entinen kapteeni Rafinha palaa AC Oulun riveihin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Brasilialaispuolustaja on solminut Ykkösessä pelaavan oululaisseuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.
Rafinha, 37, edusti AC Oulua viimeksi kausilla 2005-2007, jolloin hän pelasi vielä laitahyökkääjän roolissa. Tuolloin hän esiintyi AC Oulun paidassa 74 ottelussa, joissa hän teki yhteensä 13 maalia ja syötti 15.
Oulusta Rafinha jatkoi kahdeksi vuodeksi Tampere Unitediin, jonka jälkeen vuorossa oli 1,5 kautta HJK:ssa. Vuonna 2011 hän siirtyi Belgian liigaseura Gentiin, jossa hän vietti viisi kautta, voitti pääsarjamestaruuden ja pääsi pelaamaan myös kuusi ottelua Mestarien liigassa. Elokuussa 2016 Rafinha palasi HJK:hon. Kaikkiaan hän on pelannut Veikkausliigassa 209 ottelua ja voittanut Suomen mestaruuden neljästi.
– Haluan ensinnäkin kiittää yhteistyökumppaneita ja AC Oulua, jotka mahdollistivat siirron takaisin sinne, mistä urani ammattilaisena alkoi. Tunnen kiitollisuutta, kun pääsen pukemaan AC Oulun paidan jälleen ylleni. Vaikka aikaa on kulunut 15 vuotta ja siinä ajassa on tapahtunut paljon, on Oulussa edelleen paljon ystäviä, tuttuja ja tietysti perheeni koti, Rafinha kommentoi AC Oulun tiedotteessa.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle