Veikkausliigakonkari Joel Perovuo siirtyy Ykköseen

© Kuva: Juha Tamminen
HIFK ja IFK Mariehamn lauantaina tulessa! Lue ennakko & käytä edut hyväksesi!

Ykköseen kahden vuoden tauon jälkeen palannut Gnistan on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen keskikenttäpelaaja Joel Perovuon kanssa.

Perovuo, 34, siirtyy Gnistaniin FC Hongasta, jota hän edusti edelliset viisi kautta eri sarjatasoilla. Hän pelasi Hongassa myös ammattilaisuransa ensimmäiset vuodet ennen kuin lähti ulkomaille, missä hän edusti ruotsalaista Djurgårdenia ja puolalaista Jagiellonia Białystokia.

Suomessa Perovuo on pelannut myös Helsingin Jalkapalloklubissa, jossa hän on voittanut Suomen mestaruuden neljästi sekä kahdesti Suomen Cupin. A-maajoukkuetasolla Perovuo on pelannut kaksi ottelua.

Veikkausliigassa hänellä on tilillään yhteensä 195 ottelua.

– Olen iloinen sopimuksesta, sillä pääsen jatkamaan uraani eteenpäin pyrkivässä organisaatiossa hyvällä tasolla. Uskon tuovani joukkueeseen kokemusta sekä pelillistä johtajuutta. Toivottavasti voin myös omalla panoksella tuoda jotain uutta joukkuetovereiden pelaamiseen, kertoo Perovuo Gnistanin tiedotteessa.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.

HIFK ja IFK Mariehamn lauantaina tulessa! Lue ennakko & käytä edut hyväksesi!