Veikkausliigakonkari Joel Perovuo siirtyy Ykköseen
Kuva: Juha Tamminen
Ykköseen kahden vuoden tauon jälkeen palannut Gnistan on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen keskikenttäpelaaja Joel Perovuon kanssa.
Perovuo, 34, siirtyy Gnistaniin FC Hongasta, jota hän edusti edelliset viisi kautta eri sarjatasoilla. Hän pelasi Hongassa myös ammattilaisuransa ensimmäiset vuodet ennen kuin lähti ulkomaille, missä hän edusti ruotsalaista Djurgårdenia ja puolalaista Jagiellonia Białystokia.
Suomessa Perovuo on pelannut myös Helsingin Jalkapalloklubissa, jossa hän on voittanut Suomen mestaruuden neljästi sekä kahdesti Suomen Cupin. A-maajoukkuetasolla Perovuo on pelannut kaksi ottelua.
Veikkausliigassa hänellä on tilillään yhteensä 195 ottelua.
– Olen iloinen sopimuksesta, sillä pääsen jatkamaan uraani eteenpäin pyrkivässä organisaatiossa hyvällä tasolla. Uskon tuovani joukkueeseen kokemusta sekä pelillistä johtajuutta. Toivottavasti voin myös omalla panoksella tuoda jotain uutta joukkuetovereiden pelaamiseen, kertoo Perovuo Gnistanin tiedotteessa.
Tervetuloa Gnistaniin Joel!
IF Gnistan ja uransa aikana 195 Veikkausliigaottelua pelannut Joel Perovuo ovat allekirjoittaneet ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen.
#Gnistan #Ykkönen
gnistan.fi/2020/01/joel-p…
IF Gnistan ja uransa aikana 195 Veikkausliigaottelua pelannut Joel Perovuo ovat allekirjoittaneet ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen.
#Gnistan #Ykkönen
gnistan.fi/2020/01/joel-p…
LUE MYÖS:
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne