Vuoden ensimmäinen Stadin derby pelataan ulkona? – Suomen Cupin lohkovaihe lähestyy
Kuva: Juha Tamminen
HIFK isännöi HJK:ta Suomen Cupin lohkovaiheessa lauantaina 1. helmikuuta. Näillä näkymin ottelu pyritään pelaamaan ulkona Telia 5G Areenalla.
Vuoden ensimmäinen Stadin derby nähdään siis Suomen Cupissa. Ottelu on alustavasti määrätty pelattavaksi Talin hallissa, mutta mikäli sääolosuhteet antavat myöden ottelu tullaan siirtämään pelattavaksi ulos.
Tällä hetkellä ottelun lipunmyynti on kuitenkin vielä suhteutettu Talin halliin. Lopullinen päätös ottelun siirtämisestä Töölöön tehdään neljä päivää ennen ottelua. Jos peli siirretään stadionille, niin lippuja on luvassa myyntiin huomattavasti enemmän. Stadin derbyt ovat lähes poikkeuksetta vetäneet Talin hallin täyteen talvella pelattavissa cupin otteluissa.
Suomen Cupin lohkovaihe käynnistyy lauantaina 25. tammikuuta. Suomen Cupin lohkovaiheessa Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueet ovat jaettu neljään eri lohkoon. Veikkausliigan joukkueet pelaavat omissa lohkoissaan ja Ykkösen joukkueet omissaan.
Veikkausliigalohkoista pudotuspeleihin etenee neljä joukkuetta per lohko. Ykkösen lohkoista jatkoon etenee yhteensä neljä joukkuetta. Lisäksi Kakkosen Cupista pääsee pudotuspelivaiheeseen kaksi joukkuetta. 16 parhaan joukkoon nousee myös Regions Cupin finalistit. Regions Cup on suunnattu Kolmosessa tai alemmalla sarjatasoilla pelaaville seuroille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan