Inter – AC Milan: Tulikuuma Milanon paikallinen
Image: Getty Images
Serie A
Inter – AC Milan
Sunnuntai 09.02. klo 21:45
Sunnuntai päättyy jalkapalloilullisesti varsinaiseen herkkupalaan, sillä Derby della Madonnina tuo yhteen Milanon suurseurat. Ottelu on etenkin fiilispuolella eräs jalkapallomaailman suurimpia ja se kannattaa katsoa, vaikkei joukkueita varsinaisesti fanittaisikaan. Näissä otteluissa nimittäin sattuu ja tapahtuu.
Interille avautui mahdollisuus päästä sarjakärkeen, sillä Juventus kärsi yllättävän tappion Hellas Veronalle lauantaina. Viime viikonloppuna Antonio Conten suojatit hakivat ansaitut pisteet Udineselta. Contella on kiusanaan kourallinen loukkaantumisia ja pelikieltoja, joten aivan parhaalla yhdistelmällä Nerazzurri ei tähän otteluun pääse. Spursista hankittiin keskikentälle laatua tuomaan Christian Eriksen.
AC Milan on parantanut otteitaan kammottavan alkukauden jälkeen ja viimeinen tappio tuli ennen joulua. Siirtoikkunassa Milanoon roudattiin Zlatan Ibrahimovic, joka pystyy edelleen olemaan etenkin henkisellä puolella avainpelaaja. Sarjasijoitusta on edelleen pystyttävä petraamaan, sillä nykytilanne ei tyydytä ketään. Stefano Piolilla on tällä hetkellä käsissään melko terve joukkue ja kentälle isketään takuuvarmasti parhaat voimat.
Lyö vetoa ottelusta:
Luvassa on pienten marginaalien tulikuuma ottelu, joka on luonnollisesti molemmille joukkueille ensiluokkaisen tärkeä. Vedoissa katse osuu maalimääriin – uskon ottelun olevan lähtökohtaisesti vähämaalinen ja tiukkakin. Siksi ei välttämättä olisi väärin ostaa Milania tasoituksella. Vetosuositus on kuitenkin Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 1,86. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
- Lähde: KuPS ja Inter maajoukkuehyökkääjän perässä
- Hurja viimeistely! Antoine Griezmann syötti Puskás-palkinnon arvoisen maalin
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä