Jesse Jorosen ja Simon Skrabbin valmentaja sai jo toista kertaa tällä kaudella potkut – Brescia kiisti huhut vielä viikonloppuna
Kuva: Getty Images
Huuhkajien Jesse Jorosen ja Simon Skrabbin edustama Brescia on antanut jo toista kertaa tällä kaudella kenkää päävalmentaja Eugenio Corinille.
Sarjanousija Brescia aloitti kauden italialsiavalmentaja Corinin, 49, komennossa, mutta hän sai monoa marraskuun alussa. Hänen tilalleen tullut Fabio Grosso ehti kuitenkaan johdattaa joukkueen vain kolmen otteluun, kunnes hänet korvattiin Corinilla.
Corinin jälkimmäinen pesti kesti kahdeksan peliä, joista Brescia voitti kaksi ensimmäistä, mutta keräsi muista yhteensä vain kaksi pistettä.
Hänen viimeiseksi ottelukseen jäi viime lauantaina kärsitty 1-2-tappio Bolognalle. Kyseistä peliä seuranneena päivänä Brescia julkaisi virallisen tiedotteen, jossa sen presidentti Massimo Cellino kiisti huhut valmentajavaihdoksesta.
Lehtitietojen mukaan Brescia on palkkaamassa uudeksi päävalmentajakseen uruguaylaisen Diego Lópezin, joka on aiemmin valmentanut Italiassa Cagliaria, Bolognaa ja Palermoa. Viimeiset 1,5 vuotta hän valmensi kotimaassaan Peñarolia.
Huuhkajien kakkosmaalivahti Joronen, 26, siirtyi Bresciaan viime kesänä tanskalaisesta FC Kööpenhaminasta. Hän on pelannut uudessa seurassaan tällä kaudella 20 ottelua. Skrabb, 25, taas siirtyi Bresciaan tammikuussa ruotsalaisesta Norrköpingistä ja debytoi italialaisseurassa toissa viikolla, tullen vaihdosta viime hetkiksi kentälle AC Milania vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”