Joel Pohjanpalo nousi lauantaina Hamburger SV:n sankariksi, kun hänen 1-1-tasoitusmaalinsa Hannoverin verkkoon lisäajan kuudennella minuutilla toi joukkueelle arvokkaan sarjapisteen. Suomalainen on tehnyt kolmessa HSV:n paidassa pelaamassaan ottelussa kaksi maalia, vaikka on aloittanut kaikki pelit vaihtopenkillä.

– Hän on tuonut meille maaleillaan Bochumissa ja Hannoveria vastaan jo neljä pistettä. Siirto on siis ehdottomasti kannattanut, HSV:n valmentaja Dieter Hecking totesi Bildille.

Vaikka Pohjanpalo onkin aloittanut hampurilaisten paidassa tehokkaasti, ei valmentaja lupaa hänelle jatkossakaan välttämättä paikkaa avauskokoonpanossa. Peliajasta kilpaileva itävaltalaiskärki Lukas Hinterseer on hänkin tehnyt tällä kaudella yhdeksän maalia.

– On hyvä, että Joel on näyttänyt, ettei hän tarvitse montaa maalipaikkaa. Lukas on kuitenkin tehnyt aiemmin viisi maalia viidessä. Olen iloinen siitä, että meillä on maaleja tekeviä hyökkääjiä, Hecking jatkoi.

Pohjanpalo itse on luonut maineen ”super-subina”, sillä hänen viimeiset yhdeksän maaliaan ovat syntyneet vaihtopelaajan roolissa, ja näistä peräti viisi vasta ottelun lisäajalla. Hyökkääjä himoitsee kuitenkin mieluiten paikkaa avauksessa.

– Toivon, että vaihtomiesjuttu on pian ohi. Tietysti työni on tehdä maali, kun pääsen kentälle. Ehkä kuitenkin tekisin kolme tai neljä, jos pelaisin alusta asti, Pohjanpalo latasi.

Vaikka Pohjanpalo pelasi Hannoveria vastaan 33 minuuttia, tilastoitiin hänelle vain neljä pallokosketusta. Niistä yksi oli tosin ratkaiseva.

– Joo, en saanut palloa usein. Boksissa oli vaikeaa pelata Hannoverin viiden miehen linjaa vastaan. Lukas huomasi saman.

Ensi lauantaina edessä on Pohjanpalon kevätkauden yksi tärkeimmistä ja luultavasti kuumimmista otteluista, sillä tuolloin HSV pelaa Hampurin derbyn St. Paulia vastaan. Suomalainen odottaa peliä innolla, sillä Hampurin derby on yksi Saksan kiihkeimmistä jalkapallotapahtumista, ellei kiihkein.

– Leverkusen-Köln on myös hieno ottelu. Helsingissä pelasin HJK:n kanssa IFK:ta vastaan 11 000 katsojan edessä. Mutta derby tässä kaupungissa on vielä paljon isompi juttu, suomalainen tietää.

[readmore from=Pohjanpalo-Joel]

Mitenkään poikkeuksellinen Pohjanpalon lisäaikamaali ei ollut, sillä peräti kuusi HSV:n pelaajaa on tehnyt tällä kaudella yhden maalin lisäajalla. Nämä ovat tuoneet joukkueelle viisi listäpistettä. Viime kaudella HSV ei tehnyt 90. minuutin jälkeen ainuttakaan maalia.

– Se (lisäajan maalit) kertoo tämän joukkueen valtavasta moraalista. Joukkue uskoo aina itseensä, valmentaja Hecking myhäili.