Huuhkajien hyökkääjä Joel Pohjanpalo onnistui maalinteossa, kun Hamburger SV ja Hannover 96 kamppailivat 1-1-tasapelin 2. Bundesliigassa lauantai-iltapäivänä.

Cedric Teuchert vei Hannoverin 1-0-johtoon 51 minuutin kohdalla, jonka jälkeen HSV:n päävalmentaja Dieter Hecking lähti hakemaan tasoitusosumaa ottamalla Pohjanpalon vaihdosta kentälle.

HSV:n hyökkäyspeli ei tuntunut tuottavan millään tulosta, kunnes Pohjanpalo otti tilaisuutensa vastaan ja pelasti joukkueensa tappiolta. Ottelun lisäaikaa oli pelattu jo viitisen minuuttia, kun Pohjanpalo ryntäsi puskemaan pallon vastustamattomasti maaliverkon perukoille Sonny Kittelin keskityksestä.

HSV English

@HSV_English
90'+5 ⏱️ GOOOOOOAAAAAAALLLLLL for HSV!!!!!! In the last minute of extra-time Pohjanpalo heads in from Sonny's corner!
____
#H96HSV 1-1
#nurderHSV

Pohjanpalo, joka siirtyi tammikuussa Hampuriin loppukauden mittaisella lainasopimuksella Bayer Leverkusenista, onnistui maalinteossa myös joukkueen edellisessä vierasottelussa Bochumia vastaan.

Pohjanpalon yhdeksän viimeistä maalia kilpailullisissa otteluissa on syntynyt hänen astuttua vaihdosta kehiin. Viisi niistä hän on tehnyt täyden ysikymppisen tultua jo täyteen.

OptaFranz

@OptaFranz
9 - Joel #Pohjanpalo schoss seine letzten 9 Pflichtspieltore alle als Einwechselspieler und 5 davon ab der 90. Minute (darunter 1-mal Verlängerung). Danger. @HSV #H96HSV

HSV on sarjataulukossa toisena, kolmen pisteen päässä piikkipaikasta. Joukkue kohtaa viikon päästä St. Paulin Hampurin derbyssä.