Pää edellä lumihankeen – tällä tavoin Huuhkajien puolustajalta sujuu maalivahtina työskentely
Norjan Tromssassa maisemat ovat huomattavasti lumisemmat ja sen myötä kirkkaammat kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.
Vuonomaan toiselle sarjatasolle viime kauden päätteeksi tippuneen Tromsø IL:n ja Suomen A-maajoukkueen puolustaja Juha Pirinen päättikin käyttää asuinkaupunkinsa korkeat kinokset hyväkseen ja harjoittaa samalla ponnistusvoimaansa. Pirinen, 28, lisäsi perjantaina Twitter-tililleen harjoitusten jälkeen kuvatun videon, jossa hän koittaa torjua palloa maalivahdin elkein hyppäämällä pelivälineen perässä lumihankeen.
Videolla nähdään kaksi torjuntayritystä, jolla videon kuvaava mies, mahdollisesti Pirisen joukkuetoveri, heittää valkeakoskelaiselle pallon niin, että Pirinen joutuu ponnistamaan oikealle ja heittäytymään.
Ensimmäinen yritys meni mönkään, mutta toisella yrittämällä Pirinen onnistui vangitsemaan pelivälieen haltuunsa – joskin hiukan onnekkaasti.
– Treenien jälkeen stadikalla vähän ekstraa ennen kuin lumet sulaa. Osaan roipata vaan oikealle ja sinnekin näköjään kehnosti, vitsiniekkana tunnettu Pirinen kirjoitti lisäämänsä videon yhteyteen.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta