Rasismi ja muukalaisviha olivat Saksan viime viikon keskeinen puheenaihe. Ei vain siksi, että Thüringenin osavaltiossa nousi äärioikeistolaispuolue AfD:n valtaannousuun limittyvä poliittinen kriisi, vaan myös siksi, että bundesliigakatsomossa koettiin ikävimpiä rasistisia välikohtauksia aikoihin.

Gelsenkirchenissä pelattiin tiistaina Schalken ja Hertha Berlinin välistä Saksan Cupin neljännesvälieräottelua, kun Herthan puolustaja Jordan Torunarigha sai katsomosta osakseen rasistista huutelua. Solvaukset saivat Torunarighan jopa kyyneliin ja hän oli lähellä marssia pois kentältä.

Schalken valmentaja David Wagner totesi pelin jälkeen, että hänellä ei olisi ollut mitään pelin keskeytystä vastaan, jos näin olisi päätetty tehdä. Herthan valmentaja Jürgen Klinsmann puolestaan kertoi, että rasistisia loukkauksia kuului katsomosta useaan otteeseen. Näistä myös kerrottiin tuomarille heti.

– Poikaa solvattiin ja ärsytettiin. Silloin tarvittaan herkkä näppituntumaa. Ei hänelle ole välttämättä pakko antaa toista keltaista korttia, Klinsmann sanoi viitaten Torunarighan jatkoajalla saamaan ulosajoon.

Herthan kapteeni Niklas Stark kuvaili katsomosta kuultuja apinaääntelyitä ja rasistisia pilkkahuutoja ”epäinhimillisiksi ja joka mielessä vastenmielisiksi”.

– Kun yritän asettua hänen asemaansa, alan heti kiehua, ja häntä se asia koskettaa paljon enemmän, Stark sanoi.

– Tuollainen ei käy alkuunkaan. Silloin meidän koko joukkueemme, koko seuramme ja oikeastaan koko Bundesliigan pitää asettua hänen tuekseen. Tuollaisesta pitää irtisanoutua täysin, sillä se ei ole mitenkään sopivaa käytöstä.

Hertha BSC

@HerthaBSC
Wenn ein Bild mehr sagt als Worte. Wir stehen hinter dir, Jordan! 💙🙏

#NoToRacism #hahohe

Torunarigha sai molemmat varoituksensa jatkoajalla. Ensin hän törmäsi sivurajan tuntumassa vahingossa yhteen David Wagnerin kanssa, ja heitti samalla juomapullokorin maahan. Toinen varoitus tuli kaksinkamppailusta Omar Mascarellin kanssa.

Erikoista tilanteessa oli, että myös David Wagner sai tuomarilta suoran ulosajon, videotarkistuksen jälkeen. Punaiselle kortille ei löytynyt mediassa tai sosiaalisessa mediassa juurikaan ymmärrystä, sillä Wagner näytti lähinnä auttavan Torunarighaa pysymään pystyssä. Ratkaisua pidettiinkin yhtenä erikoisimmista VAR-tuomioista, joita Saksassa on nähty.

– En ymmärrä punaista korttia tippaakaan. Tuomari selitti, että tartuin pelaajaa niskasta. Minä halusin vain auttaa häntä pääsemään taas tasapainoon, Wagner selitti.

[readmore from=Saksan-Cup]

Vuosina 2015-2019 Englannissa Huddersfieldia luotsannut Wagner esitti kuitenkin anteeksipyyntönsä Schalken puolesta kaltoin kohdellulle Torunarighalle.

– Olen täysin samoilla linjoilla Jürgenin kanssa. Sellainen ei kuulu katsomoon. Siksi haluan pyytää Herthalta ja pojalta (Torunarighalta) Schalken nimissä anteeksi.

– Englannissa tuollaiset huutajat otettaisiin heti kiinni ja heitettäisiin ulos, Wagner muistutti.

– Meillä on tuollaiseen nollatoleranssi, enkä pysty ymmärtämään tuollaisia täysidiootteja alkuunkaan. Teemme kaikkemme, että löydämme syylliset ja langetamme heille seurauksia, Schalken urheilujohtaja Jochen Schneider komppasi.

Äärioikeistolaisen liikkeen nousulla viime aikoina negatiivista mainetta niittäneessä itäsaksalaisessa Chemnitzin kaupungissa syntynyt Torunarigha julkaisi itsekin Instagram-tilillään vastineensa tapahtumista.

– Tunteideni takia en halunnut ilmaista itseäni tapahtumista heti, mutta nyt olen enemmän kuin valmis siihen, Torunarigha kirjoitti.

[readmore from=Rasismi]

– Olen syntynyt ja kasvanut Saksassa, pääsin täällä ylioppilaaksi, ja puhun saksaa siinä missä kaikki muutkin. Siksi en voi ymmärtää alkuunkaan niitä ilmaisuja, joita jotkut idiootit käyttivät kesken pelin.

– Monet eivät voi ymmärtää, mitä se merkitsee ja mitä he saavat ihmisissä aikaan. Minä olen onnekas, että saan nauttia perheeni, pelikaverieni ja seurani tuesta! Kaikkien tilanne ei välttämättä ole samassa tilanteessa samanlainen.

– Synnyin Chemnitzissä, joten olen kokenut sitä kaikkea jo nuoruudessani. Vanhempiani solvattiin. Siksi se Schalkessa tapahtunut sai minut niin kiihdyksiin ja siksi reagoin niin tunteikkaasti. Ihonväriään ei voi valita syntyessään, ja siksi sen pitäisi olla yhdentekevää.

– Erilainen ihonväri, eri uskonnot ja syntyperät ovat meidän urheiljoiden keskuudessa pukukopissa itsestäänselvyyksiä. Aivan samoin sen pitäisi olla myös yhteiskunnassa!

 

View this post on Instagram

 

Ich wollte mich zu den Ereignissen nicht aus der Emotion heraus äußern, aber jetzt möchte ich das gerne nachholen. Ich bin in Deutschland geboren, ich bin hier aufgewachsen, habe hier mein Abitur gemacht, spreche Deutsch wie alle anderen, deshalb kann ich diese Äußerungen, wie sie von einigen Idioten während des Spiels gemacht wurden, in keinster Weise verstehen. Viele können nicht nachvollziehen, was das bedeutet und was sie damit bei den Menschen anrichten. Ich bin froh, dass ich das Glück habe, so einen Rückhalt durch meine Familie meine Mitspieler und den Verein zu haben! Das haben vielleicht nicht alle in einer solchen Situation. Ich bin in Chemnitz geboren, habe das alles schon in der Jugendzeit durchlebt. Meine Eltern wurden beleidigt. Deshalb wühlt mich so eine Situation wie auf Schalke so auf und deshalb habe ich so emotional reagiert. Man kann sich seine Hautfarbe bei der Geburt nicht aussuchen und sie sollte auch völlig egal sein. Genauso selbstverständlich wie unterschiedliche Hautfarbe, Religion oder Herkunft unter uns Sportlern in der Kabine ist sollte es auch in unserer Gesellschaft sein!

A post shared by Jordan Torunarigha (@jordanynany) on

Tapahtumia tutkii Saksan jalkapalloliiton lisäksi myös poliisi, sillä Torunarigha teki tapahtumista rikosilmoituksen.

FC Schalke 04

@s04
Steht gemeinsam mit uns auf 🤝

Entschlossen gegen Rassismus, Ausgrenzung und Diskriminierung❗️

#S04 | 🔵⚪️ | #stehtauf

Puolivälieriin eteni lopulta Schalke 3-2 -jatkoaikavoiton jälkeen.

Lähteet: Frankfurter Allgemeine