Suomalaisnuorukainen huimassa vauhdissa Kyproksella – neljä maalia neljässä ottelussa
Kuva: Juha Tamminen
20-vuotias Onni Valakari on aloittanut erinomaisesti uransa uudessa seurassaan Pafos FC:ssä Kyproksen pääsarjassa. Pikkuhuuhkajien pelaaja teki kaksi maalia heti debyyttiottelussaan sarjassa, ja tänään oli taas kahden maalin illan aika.
Valakari teki 57. minuutilla rangaistuspotkusta Pafos FC:lle 1-0, ja lisäsi 11 minuuttia myöhemmin johdon 2-0:aan. Muita maaleja pelissä ei nähtykään, joten Pafos FC voitti Valakarin kahden osuman ansiosta APOEL:in maalein 2-0.
Valakarin lisäksi myös Paulus Arajuuri oli Pafos FC:n avauskokoonpanossa. Molemmat suomalaiset pelasivat täydet 90 minuuttia.
Pafos on pelannut Valakarin liityttyä seuraan sarjassa viisi ottelua. Näistä se on voittanut neljä ja pelannut yhden tasan. Valakari huilasi yhden ottelun, joten hän on tehnyt nyt neljä maalia neljässä pelissä.
Valakari on totisesti ottanut Kyproksen liigan ja Pafos FC:n haltuunsa, sillä hän on jo nyt neljällä maalillaan joukkueen paras maalintekijä. Yksikään toinen pelaaja ei ole pystynyt edes kolmeen maaliin tämän kauden sarjaotteluissa, vaikka otteluita on takana jo 21. Eniten pelanneet kärkimiehet Vá ja Adam Nemec ovat pelanneet 14-15 peliä mieheen.
Neljällä maalilla Valakari on sarjan maalitilastossa jaetulla 16. sijalla. Yksi lisämaali nostaisi hänet tässä vaiheessa jo TOP 10:een. Maalipörssiä johtaa 18 maalia tehnyt AEK Larnacan pohjoismakedonialainen Ivan Trickovski.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan