AS Romalta jälleen hieno somekampanja – nyt kunnioitetaan koronapandemian sankareita
Image: Getty Images
Monet, monet jalkapalloseurat tekevät erinomaista jälkeä sosiaalisen median rintamalla toinen toistaan nokkelammilla tempauksilla ja sukkelilla sutkauksilla. Genren kruunaamaton kuningas on kuitenkin ollut jo pitkään AS Roma erilaisilla kekseliäillä heitoillaan – ja myös yhteiskuntavastuullisella toiminnallaan.
Viime kesän siirtoikkunassa AS Roma aloitti tärkeän kampanjan, jossa sen jokaisen pelaajasopimuksen yhteydessä julkaistiin Twitterissä myös jonkun kadonneen lapsen etsintäilmoitus. Kampanja toimi, ja moni kadonnut lapsi löydettiin osin näiden twiittien avulla.
Nyt koko maailmaa puhuttaa huomattavasti enemmän toinen tärkeä aihe, tuhansia ihmishenkiä vaatinut koronaviruspandemia. Eikä AS Roma jäänyt nytkään toimettomaksi.
Roma haluaa osoittaa somepostauksissaan arvostuksensa ja kiitoksensa lääkäreille ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka tekevät parhaansa koronaviruskamppailussa. AS Roman twiitin mukaan yksin Italiassa ainakin 18 lääkäriä on kuollut COVID-19-tartuntaan.
– Ympäri maailmaa yli 40 terveydenhuollon ammattilaista on menettänyt henkensä hoitaessaan koronaviruksen saaneita potilaita. Italiasta Iraniin, tällä viikolla AS Roma alkaa kunnioittaa urheaa lääkintähenkilökuntaa, joka työskentelee joka päivä eturintamassa, twiitissä todetaan.
At least 18 doctors have died of Covid-19 in Italy. Around the world, more than 40 medical staff have lost their lives whilst treating patients with coronavirus. From Italy to Iran, this week #ASRoma will start honouring the brave medical staff who work on the frontline every day
To everyone who has donated to #ASRoma's #COVID19 fundraising campaign to buy urgent medical supplies for hospitals in Rome, we say, Thank You!
Already, with your help, we've ordered 8 ventilators and 8 intensive care beds.
To donate €10, click here gofundme.com/f/1help-as-rom…
Already, with your help, we've ordered 8 ventilators and 8 intensive care beds.
To donate €10, click here gofundme.com/f/1help-as-rom…
LUE MYÖS:
- Lähde: KuPS ja Inter maajoukkuehyökkääjän perässä
- Hurja viimeistely! Antoine Griezmann syötti Puskás-palkinnon arvoisen maalin
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä







