HS: Koronaviruksen aiheuttama kauden lykkäys poikii suomalaisseuroille vakavia vaikeuksia – ”Tosi huolestuttava tilanne”
Kuva: Juha Tamminen
Maailmanlaajuiseksi pandemiaksi yltynyt koronavirus vaikuttaa merkittävästi myös kotimaiseen jalkapallokauteen. Perjantaina tiedotettiin siitä, että Veikkausliigan kausi alkaa aikaisintaan kesäkuun alussa – jos silloinkaan.
Poikkeuksellinen tilanne aiheuttaa vakavia huolia ja vaikeuksia suomalaisille jalkapalloseuroille, joiden kassavirta ja talous ei muutenkaan ole välttämättä erityisen vakaa. Nyt tulot ovat erittäin tiukassa, ja veikkausliigaseurojen pelaajat pakotettuja omaehtoiseen harjoitteluun, tai lomailuun.
Myös Rovaniemen Palloseurassa keskeytettynä ovat tällä hetkellä niin edustusjoukkueen kuin seuran 1 200 juniorinkin harjoitukset. RoPS:n puheenjohtaja Risto Niva pitää tilannetta huolestuttavana.
– Annoimme lomautusvaroituksen kaikille työntekijöillemme, Niva sanoo Helsingin Sanomien jutussa (juttu löytyy täältä).
Edessä ovat keskustelut seuran yhteistyökumppanien kanssa.
– Täytyy kysyä, haluavatko he lykätä maksuja, kun kausi ei ala vielä vai ovatko he valmiita maksamaan maksuja kevään aikana suunnitellusti.
– Tilanne vaikuttaa kassavirtaan ja kaikkeen. Tilanne on tosi huolestuttava. Tässä pitää neuvotella pelaajien ja kaikkien kanssa. Joustoa vaaditaan kaikilta, Niva selvittää.
Vaikka juniorit eivät pääsekään lähiaikoina seuran harjoituksiin, ei Nivalta ole toistaiseksi vaadittu toimintamaksujen palauttamista. Ymmärrys poikkeuksellisesta tilanteesta on laajaa, ja solidaarisuus leviää.
– Siitä lähdemme, että emme ole niitä (toimintamaksuja) palauttamassa, koska muuten olisimme suoraan sanottuna ihan kusessa. Niistä maksuista maksetaan juniorivalmentajien palkat ja toiminta. Oletuksemme on, että toiminta jatkuu myöhemmin. Pidentäisimme juniorien kautta ja siten hakisimme kompensaatiota, Niva kertooion.
– Jos kaikki seurat joutuisivat palauttamaan maksuja ja hoitamaan velvoitteet valmentajille ja pelaajille, loppuvuonna tuskin olisi yhtään urheiluseuraa pystyssä.
Kuopion Palloseuran toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kertoo HS:lle, että liigaseurojen on määrä alkaa laatia uutta otteluohjelmaa tällä viikolla. Sitä ennen täytyy kuitenkin tietää, mitä UEFA päättää EM-kisojen ja eurooppalaisten seurajoukkueturnausten suhteen. Päätöksiä odotetaan kuultavaksi tiistain aikana.
Heiskasen mukaan taloushuolia kauden lykkääntyminen varmuudella aiheuttaa – aivan kuin muillekin yhteiskunnan sektoreille. Pelaajien ja taustahenkilöiden loma-aikatauluihin lykkäys luonnollisesti vaikuttaa.
– Veikkausliigan lykkääntymisen jälkeen valmennus rupesi miettimään, miten olisimme valmiita kauteen kesäkuussa. Otimme pelaajat koolle ja keskustelimme heidän kanssaan, Heiskanen kertoo.
– Ajatus oli, että pidämme lomaa, koska olimme jo neljä viisi kuukautta olleet harjoituskaudella. Emme jatkaisi kahta ja puolta kuukautta samalla tavalla. Pidämme vuosiloman nyt, ja aloitamme sitten uuden harjoituskauden.
Kovin yksityiskertaista ei silti pelaajien lomalle lähettäminenkään ole, sillä laki asettaa tällekin omat reunaehtonsa.
[readmore from=Veikkausliiga]
– Lain mukaan meidän pitää antaa kahden viikon varoaika sille, että lähetämme pelaajat lomalle. Maanantaina lähtee viesti, että loma alkaa kahden viikon kuluttua. Loman alkaminen aikaisemmin vaatisi kaikkien hyväksynnän. Pelaajayhdistys on neuvonut pelaajia odottamaan, HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret selvittää.
Perret kertoo myös, että lähtökohtaisesti kaikkien seurojen toive on pelata kausi kokonaisuudessaan läpi kesäkuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana. Jos ohjelmaa joudutaan lyhentämään, leikataan ensin eurolopputurnauksesta, sitten loppusarjoista ja viimeisenä tarpeen vaatiessa kaksinkertaisesta runkosarjasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Skotlannin johtohahmo kärsinyt vatsavaivoista – matkusti lääkärin kanssa
- Kanadan tähtikapteeni sivussa avausottelusta
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Haastattelu: Petri Vuorinen avasi HJK:n siirtoikkunasuunnitelmia
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa