KS: KTP:ltä rajuja ratkaisuja – pelaajien palkanmaksu keskeytetään, työntekijät lomautetaan
Kuva: Juha Tamminen
Koronavirusepidemia ja kotimaisen jalkapallokauden alun lykkääntyminen puraisee rajusti myös suomalaisia jalkapalloseuroja. Kun pelejä ei pelata, ei kassavirtaakaan ole.
Monet seurat yrittävät käyttää luovuuttaan välttyäkseen taloudellisilta sopeuttamistoimilta. Ilves muun muassa tavoittelee yleisöennätystä myymällä ”pääsylippuja” PlayStationilla pelattavaan Pirkanmaan derbyyn (lue lisää). SJK:ssa pelaajat ja muu henkilöstö puolestaan suostuivat väliaikaiseen palkanalennuksen (lue uutinen).
Ykkösen kärkitaisteluun povattu FC KTP teki puolestaan keskiviikkoiltana kertaheitolla rajumpia ratkaisuja akuutista talouskriisistä selvitäkseen. Kymen Sanomat kertoo, että seura on päättänyt keskeyttää pelaajien palkanmaksun ja lomattaa vakituiset työntekijänsä. Kymen Sanomien jutun voi lukea täältä.
- Tämä on kaikkien kannalta valitettava ratkaisu, mutta se oli tehtävä, KTP:n puheenjohtaja Jarkko Pippola kommentoi.
- Talouden kanssa on samoin kuin tämän pandemian kanssakin: korjausliikkeet pitää tehdä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Silloin asiaan pystyy vielä jollain tavalla vaikuttamaan.
KTP:n kokenut kapteeni David Ramadingaye kertoo, että pelaajat kyllä ymmärtävät seuran vaikean tilanteen, mutta hyvältä ratkaisu ei tunnu.
- Olemme saaneet seuralta tiedon asiasta, mutta emme ole hyväksyneet mitään. Olemme yhteydessä pelaajayhdistykseen ja toimimme sieltä saatavien ohjeiden mukaan, Ramadingaye sanoi Kymen Sanomille.
- Pelaajat ovat kuitenkin motivoituneita auttamaan seuraa. Olemme keskustelleet hyvässä hengessä, ja jos seuralta tulee joitain vaihtoehtoja, joista voi valita, olemme valmiita auttamaan. Kaikkemme tehdään, jotta toiminta jatkuisi tulevaisuudessakin.
Jalkapallon Pelaajayhdistys JPY julkaisi jo pari päivää sitten tiedotteen, jonka mukaan pelaajien määräaikaisten sopimusten lomauttaminen ja palkanmaksun katkaiseminen on käytännössä työsopimuslain vastaista. JPY:n kannanottoon voi tutustua täällä.
Jarkko Pippola kertoo tulovirran totaalisen katkeamisen olleen seuralle armottoman kova takaisku. KTP:tä koeteltiin jo lumettoman talven aikana, kun lumitöistä tulleet tulot jäivät saamatta. Myös Kotkan Meripäivien mahdollinen peruuntuminen on erittäin suuri huolenaihe. Jotain kautta kassaa pitäisi kuitenkin kartuttaa.
- Teemme erilaisia tempauksia, pyrimme myymään kausikortteja, etsimme työkeikkoja ja muita mahdollisia tulonlähteitä, Pippola toteaa.
David Ramadingaye jakoi jo maanantaina Twitterissä kuvan, jossa joukkueen pelaajat ilmoittautuivat ”työmarkkinoille” vaikean tilanteen ajaksi. KTP:n pelaajat ovat muutenkin aktivoituneet sosiaalisessa mediassa.
Tässä ois kova porukka mihin tahansa duuneihin! Rohkeasti yhteyttä jos työmiehistä pulaa @KTPKotka (huom. Punapaitainen herra ei kuulu diiliin)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
