Liverpoolin kannattajat pelkäävät joukkueen juhlivan mestaruutta ilman fanejaan – ”Kaikki puhuvat siitä”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin kannattajat pelkäävät, että joukkue joutuu juhlimaan Valioliigan mestaruutta ilman kannattajiaan.
Britannian kulttuuriministeri Oliver Dowden kertoi BBC:lle, että kovaa vauhtia leviävä koronavirus tuskin vaikuttaa maan urheilutapahtumiin, mutta aiheesta keskustellaan vielä tänään, maanantaina. Urheilutapahtumia saatetaan sulkea yleisöltä ja massatapahtumat voidaan kieltää, jos tartuntoja rupeaa esiintymään hälyttävään tahtiin.
Suljettujen ovien takana pelaaminen olisi painajainen Liverpoolin kannattajille, jotka pääsevät tällä kaudella todennäköisesti todistamaan, kun seura juhlii Valioliigan mestaruutta 30 vuoden tauon jälkeen. Liverpool johtaa Valioliigaa 25 pisteen erolla Manchester Cityyn, joka on pelannut ottelun vähemmän.
Valioliigassa ei ole ryhdytty vielä yhtä mittaviin toimenpiteisiin kuin esimerkiksi Italian Serie A:ssa, jossa ottelut pelataan kuukauden ajan tyhjille katsomoille, mutta Englannin pääsarjassakin havahduttiin viime viikonloppuna viruksen leviämiseen.
Pelaajat eivät kätelleet viime viikonloppuna toisiaan ennen ottelua, mutta toimenpiteelle lähinnä naureskeltiin, koska jalkapallossa on mahdotonta välttyä kontaktilta. Lisäksi pelaajat kättelivät ja halailivat joka tapauksessa toisiaan otteluiden jälkeen.
The Athleticin mukaan Liverpool järjesti stadionillaan perinpohjaisen siivouksen ja rajoitti ihmisiltä pääsyn tietyille alueille, kun joukkue kohtasi lauantaina Valioliigassa Bournemouthin. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu James Milner ei saanut hakea palkintoaan perinteisesti legendojen aulabaarista, koska se nähtiin turhana riskinä keskikenttäpelaajan kannalta.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan