Meneekö Huuhkajien pakka vuodessa uusiksi? – Markku Kanerva antoi vahvan viestin kaikille pelaajille
Kuva: Juha Tamminen
UEFA tiedotti tiistaina, että EM-lopputurnaus siirtyy kesälle 2021. Suomen A-maajoukkueen pitkä odotus arvokisoista pitkittyi näin ollen entisestään. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kertoi keskiviikkona, minkälaisia vaikutuksia siirrolla on joukkueen rakentumiseen.
Huuhkajien upea karsintataival painaa yhä Kanervan vaakakupissa, kun pelaajia aloitetaan kartoittamaan kesän 2021 kisoihin. On kuitenkin päivänselvää, että vuodessa voi tapahtua paljon.
– Ilman muuta pelaajat, jotka ovat antaneet karsinnoissa näyttöjä, niin ne näytöt painavat vaakakupissa. Mutta toki myös päivän kunto ratkaisee aika lailla. Plus sitten pelipaikkakohtainen tarve.
Kanerva lupaili, että näyttöpaikkoja on luvassa.
– Positiivinen puoli on se, että tässä ehditään valmistautua paremmin. Se antaa mahdollisuuden joillekin pelaajille antaa näyttöjä Huuhkajissa. Vuoden päästä ollaan paljon viisaampia, Kanerva kertoi keskiviikkona Palloliiton järjestämässä etätiedotustilaisuudessa.
Jos kisat olisi pelattu tulevana kesällä, Huuhkajat olisi ehtinyt pelata neljä harjoitusottelua ennen lopputurnausta. Nyt valmistautuminen venyy huomattavasti. Kanerva näkee EM-kisojen siirrossa valmistautumisen kannalta positiivisia asioita.
– Siirto antaa mahdollisuuden kehittää omaa pelaamista. Lisäksi, riippuen tilanteesta, se antaa joillekin pelaajille mahdollisuuden tunkeutua Huuhkajat-ryhmään. Positiivinen puoli on, että meillä on pidempi valmistautumisaika ja pystymme skouttamaan vastustajia paremmin esimerkiksi Nations Leaguen otteluissa.
Huuhkajen ryhmään on tyrkyllä useampikin pelaaja. Spekulaatioita on käyty jo maajoukkueessa lopettaneista pelaajista, kuten Niklas Moisanderista sekä Alexander Ringistä. Myös Roman Eremenkon paluulla on väläytelty.
Vuodessa nuoret pelaajat saattavat ottaa isojakin harppauksia urallaan. Tällaisia pelaajia ovat esimerkiksi Marcus Forss, Saku Ylätupa ja esimerkiksi Aapo Halme.
[readmore from=Huuhkajat]
Lisäksi Kanerva kertoi MTV Urheilulle, että esimerkiksi vahvaa kautta Skotlannissa pelannut laitapuolustaja Nicholas Hämäläinen olisi ollut maaliskuun harjoitusotteluissa mukana.
Mahdollisille uusille kasvoille Kanervalla on vahva viesti:
– Jatkakaa haaveilua ja antakaa näyttöjä! Kisojen siirtäminen antaa sauman lisääntyvien pelien myötä. Tärkeää on se, miten pelaajat suoriutuvat seurajoukkueissaan, Kanerva totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä