Suomea vastaan komean maajoukkueuransa päättänyt ennätysmies sairaalahoidossa koronaviruksen takia

© Kuva: Getty Images

Kun legendaarinen maalivahti Rüştü Reçber pelasi Turkin maalilla maaottelussa Suomea vastaan maaliskuussa 2012, merkitsi se samalla komean maajoukkueuran loppumista. Maaottelu oli Rüstün uralla 120:s ja viimeinen. Kukaan muu turkkilaispelaaja ei ole pelannut yhtä montaa A-maaottelua.

Lauantaina takavuosien huipputorjuja vietiin sairaalaan COVID-19-tartunnan saatuaan. Miehensä virustartunnasta Instagramissa kertoneen vaimo Işıl Reçberin mukaan ex-maalivahti on nyt ”kriittisessä vaiheessa”.

– Olemme vieneet mieheni Rüstün sairaalaan Covid-19-diagnoosin vuoksi. Kaikki oli normaalia, ja nyt olemme järkyttyneitä äkillisten ja nopeasti edenneiden oireiden takia, Işıl Reçber kirjoitti.

Vaimon päivityksen mukaan hänellä itsellään ja perheen kahdella lapsella ei koronavirusta ole todettu.

Nyt 46-vuotias Rüstü pelasi valtaosan urastaan Fenerbahcessa, mutta edusti lisäksi myös Besiktasia ja kaudella 2003-2004 myös Barcelonaa. Hän oli Turkin suuri sankari, kun joukkue eteni sensaatiomaisesti vuoden 2002 MM-turnauksen välieriin.

Rüstü valittiin MM-kisojen tähdistöjoukkueeseen ja kaudella 2001-2002 myös UEFA:n kilpailujen parhaaksi maalivahdiksi. Kaikkiaan Rüstü pelasi urallaan kolmet arvokisat.

Turkissa oli todettu lauantaihin mennessä 7 402 koronavirustartuntaa. Kuolonuhreja oli tuolloin 108.

Lähde: Guardian


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.