Uutuskirja paljasti Huuhkajien EM-kisapaikan juhlinnasta hauskan yksityiskohdan – Markku Kanervan tiukka ohjeistus suututti Tim Sparvin, eikä sitä noudatettu

Huuhkajien historiallisesta EM-kisapaikasta on julkaistu tiistaina uusi kirja Me mennään kisoihin (Tammi). Kirjassa kerrotaan Huuhkajien matkasta EM-kisoihin, ja ääneen pääsevät muun muassa kapteeni Tim Sparv, ykkösvahti Lukas Hradecky sekä toppari Paulus Arajuuri.
Kirjan ovat tehneet A-maajoukkueen pitkäaikainen luottovalokuvaaja Jussi Eskola sekä toimittaja Pekka Mäntylä. Aiemmin Huuhkajista julkaistiin myös Helsingin Sanomien toimittaja Ari Virtasen teos Oi Suomi on.
Tuoreessa Me mennään kisoihin -kirjassa kerrotaan myös mielenkiintoinen paljastus EM-kisapaikan varmistaneesta Liechtenstein-ottelusta. Huuhkajat oli tilanteessa, jossa voitto Liechtensteinista varmistaisi kisapaikan. Suomen ottelut kuitenkin jatkuivat Liechtenstein-voiton jälkeen, kun joukkue matkusti vielä EM-karsintojen päätöspeliin Kreikan vieraaksi.
Ennen Liechtenstein-ottelua Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva oli kertonut joukkueelle, että mikäli Liechtenstein kaatuisi, kisapaikkaa juhlittaisiin ravintola Teatterissa, mutta yhdellä ehdolla. Joukkueen bussin oli määrä lähteä puoli kahdelta yöllä takaisin hotellille.
Joukkueen kippari Tim Sparv ei ottanut Kanervan ohjeistusta hyvällä.
– Suutuin Rivelle, kun hän kertoi siitä aiemmin viikolla. Jos pääsemme EM-kisoihin, ei aikuisille ihmisille voi sanoa kotiintuloaikaa, Sparv kertoo kirjassa.
Lopulta Liechtenstein kaatui komeasti maalein 3-0. Suomi meni sekaisin ja Huuhkajien joukkue lähti juhlimaan kisapaikkaa suunnitellusti Teatteriin. Myös Kanervan ohjeistus toteutui ainakin siltä osin, että joukkueen bussi todella lähti puoli kahdelta kohti hotellia. Tosin yksikään joukkueen jäsen ei bussiin astunut.
Pelaajat kiittelivät
Kirjassa äänessä olevat Sparv, Hradecky ja Arajuuri saivat lukea Me mennään kisoihin -kirjan ensimmäisinä. Palaute oli varsin positiivista.
– Eskola ja Mäntylä ovat yhdessä tehneet hienon teoksen, joka antaa myös meille pelaajille mahdollisuuden katsoa taaksepäin ja muistella huikeaa karsintaa, Sparv kehui tiedotteessa.
– Onneksi tämä kaikki on saatu talteen. Kirjan tunnearvo vain nousee, mitä kauemmaksi
tapahtumista mennään, ja tämä kirja tulee aina muistuttamaan meitä upeista hetkistä, Hradecky fiilisteli.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu