Arsenalin tämän kauden eurovastustaja jäi ilman lisenssiä – pudotus alasarjoihin uhkaa
Image: Getty Images
Perinteikäs belgialaisseura Standard Liège nähtiin syyskaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, jossa se kohtasi Arsenalin, Eintracht Frankfurtin ja Vitória de Guimarãesin. Kaksi viimeksimainittua se pystyi myös voittamaan, ja Arsenalin Standard pakotti kotikentällään tasapeliin.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että 122-vuotiasta Standard Liègeä uhkaa pudotus alasarjoihin. Se ei nimittäin saanut Belgian jalkapalloliitolta lisenssiä sen paremmin pääsarjaan kuin kahdelle seuraavallekaan sarjatasolle. Näin ollen kymmenkertainen Belgian mestari joutuisi pelaamaan ensi kaudella neljännellä sarjaportaalla, ja aloittamaan kauden lisäksi pistevähennyksen myötä.
Gazet van Antwerpen -lehti kertoi, että lisenssi evättiin, koska seura ei pystynyt todistamaan maksaneensa helmikuussa maksuun langenneita pelaajabonuksia. Kyse on yli miljoonasta eurosta. La Derniere Heure puolestaan sanoo seuran surkean taloustilanteen johtuvan oman stadionin laajennustöiden maksuvaikeuksista.
Standard Liège on jo ilmoittanut valittavansa päätöksestä Belgian urheilutuomioistuimeen. Ratkaisu asiasta annetaan 10. toukokuuta.
[readmore from=Standard-Liege]
Kun Belgian Jupiler-liiga keskeytettiin 29 ottelukierroksen jälkeen koronaviruspandemian vuoksi, oli Standard sarjassa viidentenä. Belgia oli myös ensimmäinen maa, joka ilmoitti, ettei sarjaa tulla jatkamaan.
Standard Liègeä valmentaa legendaarinen maalivahti Michel Preud’Homme.
Lähde: Sport1
LUE MYÖS:
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
- Robert Ivanov MTV:lle: ”En ole lopettanut maajoukkueuraani ja haluaisin päästä sinne”
- Otso Liimatta saattaa palata pelikentille sunnuntaina
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Islamofobiset laulut kävivät kalliiksi – tästä napsahti sakko
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?