Belgian liigasta on tulossa ensimmäinen eurooppalainen suursarja, joka lopettaa kautensa koronaviruksen takia, kertoo BBC.

15 pisteen erolla sarjaa johtava Club Brugge kruunataan mestariksi nykyisen sarjataulukon perusteella. Belgian liigan jäädessä tauolle runkosarjassa oli enää yksi kierros pelaamatta. Lopulliset sijoitukset olisi ratkaistu loppusarjassa.

Sarja kertoi tiedotteessaan, että otteluiden pelaaminen yleisön edessä ennen kesäkuun 30. päivää on ”erittäin epätodennäköistä” ja että liigan jatkaminen kesäkuun jälkeen ei ole toivottavaa. Suljettujen ovien takana pelaaminen olisi ”teoriassa mahdollista”, mutta sarja ei halua kuormittaa turhaan maan terveysviranomaisia ja poliisia.

Belgian liiga on nimittänyt työryhmän, joka tekee päätöksen putoavista ja nousevista seuroista.

Lopullinen päätös tehdään 15. huhtikuuta sarjan yleiskokouksessa, mutta Sky Sportsin mukaan kyseessä on enää muodollisuus.

LUE MYÖS: