On yleisesti tiedossa, että esimerkiksi Mestarien liigan otteluiden Atalanta-Valencia ja Liverpool-Atlético Madrid uskotaan kiihdyttäneen merkittävästi koronaviruspandemian leviämistä. Suuret yleisötapahtumat ovat olleet ”viruslinkoja”, joiden tuhoisia vaikutuksia on maailmalla siivottu viikkojen ajan.

Epidemiakäyrät ovat kuitenkin hiljalleen talttumassa useissa Euroopan maissa, ja samaan aikaan pohditaan yhteiskuntien asteittaista jälleenavaamista. Pohdintoihin sisältyy sekin, voitaisiinko pian taas pelata jalkapalloa.

Yleisöä jalkapallokatsomoihin tullaan tuskin kovin pian päästämään, mutta esimerkiksi Saksassa suunnitellaan Bundesliigan jatkamista tyhjillä stadioneilla kenties jo alle kahden viikon kuluttua. Valmisteluihin lukeutuvat Saksassa ja muualla muun muassa säännölliset virustestaukset ja huolelliset eristäytymistoimet. Silti monien huolenaiheena on, voisiko koronavirus levitä pelaajien ja muiden joukkueiden jäsenten välityksellä.

Italian ylimmän terveysviranomaisen puheenjohtaja Franco Locatelli on kuitenkin sitä mieltä, ettei jalkapallon pelaamiseen sisälly kovin suurta tartuntariskiä. Locatelli puhui lehdistölle torstaina, kun Italiassa keskusteltiin jalkapallokauden jatkamisesta.

– En usko, että jalkapallo on kummoinen ajoneuvo koronaviruksen leviämiseen, kun kentällä on 22 pelaajaa, kuusi vaihdosta tulevaa pelaajaa ja kolme erotuomaria, Locatelli totesi Football-Italian mukaan.

– Viruksen leviämiseen tarvitaan kunnollinen kontakti, eikä sellaista jalkapallossa vaikuta syntyvän.

[readmore from=Koronavirus]

Jalkapallo on toki kontaktilaji, mutta Serie A:n suunnitelma on, että pelaajia testataan säännöllisesti ennen kentälle astumista. Italiassa toivotaan, että harjoituksia päästäisiin jatkamaan 4. toukokuuta, jos maan hallitus antaa siihen luvan.

Sen lisäksi, että pelaajia ja taustahenkilöitä testataan säännöllisesti, heidät aiottaisiin eristää omiin harjoituskeskuksiinsa ainakin ensimmäisen viikon ajaksi.