MTV: Veikkausliigan seurat pohtineet poikkeuksellista ja radikaalia ratkaisua koronaviruksen takia: ”Se olisi mielestäni fiksua”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga on tällä hetkellä isojen kysymysten äärellä, kun koronaviruspandemia jyllää ympäri maailmaa. Viimeisimpänä hallitus päätti, että yli 500 hengen yleisötapahtumat ovat kiellettyjä heinäkuun loppuun saakka. Veikkausliigan seurat ovat MTV Urheilun mukaan pohtineet jo sarjan sulkemista.
MTV tietää kertoa, että Veikkausliigan seurat olisivat keskustelleet radikaalista ratkaisusta, jonka mukaan yksikään joukkue ei putoaisi kauden päätteeksi Ykköseen. Käytännössä liiga olisi siis ainakin toiseen suuntaan suljettu. Ratkaisu toisi turvaa taloudellisessa ahdingossa painiville seuroille.
RoPS:n toimitusjohtaja Risto Niva kertoi MTV:lle, että skenaariossa sarja olisi kuitenkin auki toiseen suuntaan, jolloin Ykkösen kaksi parasta joukkuetta nousisi Veikkausliigaan kaudeksi 2021. Näin ollen Veikkausliigan joukkuemäärä nousisi 14 joukkueeseen kaudeksi 2021.
– Kyse olisi vain yhdestä kaudesta, jotta liigaseurat eivät ajautuisi enää ahtaammalle kuin mitä ne jo ovat. En ole itsekään mikään suljetun sarjan kannattaja, mutta tässä tilanteessa se olisi mielestäni fiksua, Niva kertoi MTV:lle.
Käytännössä ratkaisu voi kuitenkin sotia vahvasti UEFA:n antamien määräysten mukaan. UEFA edellyttää jäsenmailtaan sitä, että sarjat ovat auki molempiin suuntiin. Toisaalta koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa UEFA voisi mahdollisesti joustaa säännöissään.
Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande oli kuitenkin melko pessimistinen sen suhteen, että sarja suljettaisiin putoajien osalta.
– Ymmärrän toki liigaseurojen huolen poikkeustilanteessa, mutta tätä täytyy tarkastella kaikessa rauhassa. Meillä on lähtökohtaisesti iso kynnys sen suhteen, että sarja olisi suljettu, Casagrande kertoi MTV:lle.
Mikäli Veikkausliiga käynnistyisi jo kesäkuussa, pitäisi ottelut pelata alustavasti ilman yleisöä. Myöhemmin tehdään päätöksiä siitä, olisiko katsomoihin mahdollista päästää alle 500 katsojaa, joka sekin jo helpottaisi seurojen taloudellista tilannetta.
Veikkausliigan ja esimerkiksi Ykkösen kohdalla huomionarvoista on se, että tv-sopimus ei ole seuroille mikään kultakaivos. Näin ollen tyhjille katsomoille pelaaminen olisi seuroille taloudellisesti kannattamatonta. Toisaalta kauden pelaamatta jättäminen olisi vielä suurempi taloudellinen katastrofi, joten lähipäivinä liigalla on edessään isoja päätöksiä.
Voit lukea MTV:n jutun kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Skotlannin johtohahmo kärsinyt vatsavaivoista – matkusti lääkärin kanssa
- Kanadan tähtikapteeni sivussa avausottelusta
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Haastattelu: Petri Vuorinen avasi HJK:n siirtoikkunasuunnitelmia
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa