Paikallinen miljonääri ryhtyi itse IFK Mariehamnin pääyhteistyökumppaniksi
IFK Mariehamn tiedotti keskiviikkona solmineensa Anders Wiklöfin kanssa uuden pääyhteistyökumppanisopimuksen.
Kauppaneuvos ja taloustieteen kunniatohtori Wiklöf, 73, on tukenut IFK:ta jo yli vuosikymmenen ajan, mutta yhteistyö jatkuu nyt, seuroja koettelevan koronaviruspandemian keskellä, hieman uudessa muodossa.
– Kaikissa yhteiskunnissa on nyt tietysti paljon epävarmuutta ja todella erityinen vaihe poikkeustilan takia. Samaan aikaan tunnen, että on tärkeää osoittaa uskoa tulevaisuuteen ja sen suhteen IFK Mariehamnin joukkue on tärkeä symboli Ahvenanmaalle, Wiklöf kommentoi IFK:n tiedotteessa.
– Sen myötä minusta on nyt oikea hetki vahvistaa pääyhteistyökumppanuus 13. perättäiselle vuodelle ja tänä vuonna minä itse olen kumppanina. Hotel Arkipelag on ollut yhteistyökumppanina 12 vuotta, mutta koska hotellin toiminta on juuri nyt enemmän tai vähemmän alasajettu, näimme tämän parempana ratkaisuna tänä vuonna.
– Ilman yhteistyökumppanuuksia meillä ei olisi edellytyksiä pelata liigassa ja se, että Anders Wiklöf on mukanamme jatkossakin, on todella tärkeää ihan yhtä lailla kuin sekin, että saamme mukaan myös muut kumppanimme. Etenkin nyt korona-aikaan olemme kiitollisia siitä, että voimme edelleen saada kumppanituottoja, jotka ovat tärkeimpiä tulonlähteitämme, lisää seuran puheenjohtaja Dan Mikkola.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa