Ranskalaisseurat ovat nyt todella kovilla – Marseillen päävalmentaja kertoi ratkaisevan asian seurojen kannalta: ”Selviytyminen riippuu siitä”

Ranskan Ligue 1 on päätetty keskeyttää lopullisesti koronaviruspandemian takia. Päätös saa siunauksen Marseillen päävalmentajalta André Villas-Boasilta.
Marseille oli sarjataulukossa toisena, kun kausi keskeytettiin. Piste-ero kärjessä olevaan PSG:hen on 12 pistettä. Ranskan liigassa olisi vielä pelattu hieman joukkueesta riippuen 10 kierrosta. Villas-Boas piti Ranskan hallituksen selkeää linjausta hyvänä.
– Mielestäni päätös oli täysin looginen, koska on vielä liian aikaista aloittaa harjoittelu. Olosuhteiden täytyy olla kunnossa, jotta harjoittelu voisi alkaa. Ja huomionarvoista on myös se, että lääkärien määräämiä menettelytapoja on todella vaikea noudattaa tällä hetkellä. Mielestäni tämä on hyvä asia. Se käy järkeen ja on linjassa sen kanssa, että kunnioitamme viruksen uhreja Ranskassa ja maailmalla, Villas-Boas sanoi L’Équipe-lehdelle.
Marseillen kohdalla tilanne sarjataulukon osalta on selkeä. Mestaruus on käytännössä karannut jo käsistä, mutta Mestarien liigan oikeuttava toinen sija on haarukassa. Kolmantena oleva Rennes on kuuden pisteen päässä Marseillesta. Vielä on tosin epäselvää, miten europaikat tullaan jakamaan, kun kausi keskeytetään ennen aikojaan.
– Käyn keskustelut seuran kanssa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vahvistetaanko tämän kauden tulokset vai ei? Sarjatilanne näyttää siltä, miltä se näyttää.
Kauden lopettamisen seuraukset ovat seuroille suuret. Yksi merkittävä asia on tv-sopimus. Ranskan liigalla on siinä mielessä kohtalaisen hyvä asema, että sarjan rikkaimman joukkueen, PSG:n, hallituksen puheenjohtaja Nasser Al-Khelaifi istuu myös Ligue 1:n tv-oikeuksista muun muassa Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa vastaavan beIN Sportsin hallituksen puheenjohtajan penkillä.
– Tämä keskeytys tuo muita ongelmia. Taloudellisesti iso ja ratkaiseva asia on tv-oikeudet. Seurojen selviytyminen riippuu siitä.
Villas-Boas on silti vahvasti sitä mieltä, että maan hallituksen päätös on hyvä.
– Mutta hallituksen päätös on järkevä ja kunnioittaa sitä, mitä käymme tällä hetkellä läpi. Kaikkein tärkein asia on ihmisten terveys ja turvaaminen. Hallituksen päätökset varjelevat tätä. Kaikkien täytyy ymmärtää, kuinka traagisia aikoja elämme.
Lähde: getfootballnewsfrance.com
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Expressen: Leo Väisänen palaa Allsvenskaniin
- Joel Pohjanpalon valmentaja potku-uhan alla
- Miro Tenho ihailee Matias Siltasen poikkeuksellista ominaisuutta – tämän muutoksen Jani Honkavaara on tuonut Djurgårdeniin
- Argentiinalle surkea uutinen Lionel Messistä – MM-karsintojen huippuottelut tulossa
- Ville Tikkaselta paljastus yllätyskutsustaan Huuhkajiin – tästä syystä HJK tuntui oikealta askeleelta ulkomaiden sijaan
- FC Inter teki tärkeän jatkosopimuksen – ulkomailla kiinnostusta herättänyt tähtipelaaja jää Turkuun
- Timo Stavitski leikkaukseen – kevätkauden sivussa pelikentiltä
- Päävalmentaja lyttäsi karmean paluun tehneen Dele Allin: ”Tällaista ei pitäisi tapahtua”
- Bayern München päästi Leverkusenin takaisin mestaruustaistoon: ”Se sattuu”