Tim Sparvin piti johdattaa reilun kahden kuukauden kuluttua Suomen A-maajoukkue kentälle historialliseen ensimmäiseen miesten arvoturnausotteluun. Sitten peliin puuttui koronaviruspandemia ja EM-kisoja siirrettiin vuodella kesään 2021.

74 A-maaottelua pelannut Huuhkaja-kippari on Suomen kisajoukkueen itsestäänselvimpiä pelaajavalintoja. Tai ainakin on ollut tähän saakka. 33-vuotiaana Sparv on myös Suomen iäkkäimpiä pelaajia, ja lisäksi hänen nykyinen sopimuksensa FC Midtjyllandin kanssa umpeutuu tämän kauden päättyessä – jos siis sarjaa ylipäätään vielä jatketaan.

Tim Sparv on luultavasti yksi suomalaispelaajista, jonka asemalle kisojen siirtäminen ei välttämättä tehnyt hyvää. Luultavasti lähes jokainen suomalainen jalkapallofani haluaa kuitenkin Sparvin kisajoukkueessa nähdä – ja siihen uskoo vakaasti mies itsekin, riippumatta ensi kauden seurastaan.

– Positiivista on, että seurat tuskin tekevät kovin paljon pelaajahankintoja ensi kesänä. Se voi antaa vapaille agenteille etulyöntiaseman, Sparv arveli Ekstrabladetin haastattelussa.

– Kriisi voi olla kuitenkin monille myös haaste. Henkilökohtaisesti yritän olla ottamatta siitä stressiä. Suhtaudun tilanteeseeni realistisesti enkä ole niin hermostunut.

Sparv on ollut johtohahmoja Midtjyllandissa sen jälkeen, kun hän siirtyi seuraan vuonna 2014. Tällä kaudella hän on kuitenkin ollut avauskokoonpanossa vain kuudessa sarjaottelussa, ja vastuuta Superliigassa on tullut aiempaa vähemmän. Jatkopahvista aiotaan keskustella, jos ja kun sarja joskus jatkuu.

– En halua painostaa itseäni enkä seuraa. Sanoisin, että tilanne jatkoni suhteen on fifty-fifty.

– Olen avoin jatkolle Midtjyllandissa, joka on minulle hyvin tärkeä seura. Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla täällä seuran lyhyen historian menestyksekkäimpänä jaksona. Samaan aikaan olen kuitenkin avoin myös uusille kokemuksille, joita voin hyödyntää, kun joskus lopetan. Katsotaan, mitä tapahtuu, Sparv pyörittelee.

Sparv on voittanut Midtjyllandissa kaksi Tanskan-mestaruutta ja kolmas voi olla tänä kesänä tarjolla. Superliigaa kuitenkin pelataan mahdollisesti silloin, kun katseiden piti jo olla EM-turnauksessa.

– Meidän on pakko olla kärsivällisiä. Suomalainen jalkapallo on odottanut sitä niin pitkään, että totta kai kisojen siirto oli kova paikka niin pelaajille kuin faneillekin, kapteeni toteaa.

[readmore from=Sparv-Tim]

– Toivottavasti saamme kuitenkin seuraavana kesänä tilaisuuden. Vuodessa voi tapahtua paljon, mutta on edelleen unelmani johdattaa Suomi EM-kisoihin kapteenina. Teen kaikkeni säilyttääkseni paikkani joukkueessa.

– Maani edustaminen on ollut iso osa identiteettiäni siitä lähtien, kun pelasin juniorimaajoukkueessa ensimmäisen kerran.