Tulisielujen sukset menivät ristiin – Diego Costa antoi vinkin entiselle valmentajalleen: ”Meillä oli ongelmamme kentän ulkopuolella”
Kuva: Getty Images
Atlético Madridin hyökkääjä Diego Costa kehottaa entistä valmentajaansa Antonio Contea panostamaan enemmän ihmisjohtamiseen.
Espanjan maajoukkuekärki pelasi Conten alaisuudessa Chelseassa kaudella 2016-17, jonka jälkeen italialaisluotsi ilmoitti tekstiviestitse, että Costa, 31, voi etsiä itselleen uuden seuran, vaikka Chelsea voitti Valioliigan mestaruuden ja Costa iski 20 sarjaosumaa.
Costa halusi palata aiemmin edustamaansa Atléticoon, mutta siirto saatiin toteutettua vasta kesän siirtoikkunan mentyä kiinni. Näin ollen Costa pääsi pelaamaan Madridissa vasta tammikuussa 2018. Kauden ensimmäisellä puoliskolla hän ei pelannut Chelseassa minuuttiakaan.
Conten taktista osaamista Costa ei ESPN:n haastattelussa kritisoinut, mutta hänen mielestään italialaisen olisi hyvä kehittää ihmissuhdetaitojaan.
– Meillä oli ongelmamme kentän ulkopuolella, mutta minusta hän on todella hyvä manageri. Minä en kanna kaunaa Contelle.
Costan mukaan Conte joutuisi isoon vaikeuksiin esimerkiksi tähtien täyteisessä Real Madridissa.
– Mutta ollakseen ehdoton huippuvalmentaja hänen on muutettava valmentamisensa inhimillistä puolta. Hän on todella epäileväinen.
– Hän ei ikinä pärjäisi kauttakaan – sanotaan nyt vaikka – Real Madridissa.
Conte jätti Chelsean kesällä 2018 ja siirtyi ennen kuluvaa kautta Internazionalen päävalmentajaksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä