Koronaviruspandemia on pysäyttänyt jalkapalloilun ja ajanut useita seuroja taloudelliseen ahdinkoon. Kriisistä toipuminen tulee ottamaan aikansa. Pikkuhiljaa monissa sarjoissa valmistaudutaan kuitenkin kauden jatkamiseen. Esimerkiksi Bundesliigaa saatetaan pelata jo alle kolmen viikon kuluttua, mutta loogisesti tyhjille katsomoille.

UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferin puhui edessä olevista haasteista ja vaikeista ratkaisuista Corriere della Seran haastattelussa ja korosti sitä, että pelit tyhjällä stadionilla ovat kahdesta pahasta vaihtoehdosta vähemmän huono.

– Kannattajien, pelaajien ja taustahenkilöiden terveys tulee etusijalla, Ceferin muistutti heti kärkeen.

– Olen optimisti ja uskon, että meidän on mahdollista jatkaa kautta ja pelata sarjat loppuun. Voi olla, että se tehdään ilman katsojia, mutta tärkeintä on pelata.

– Vaikeina aikoina ihmiset hyväksyvät, että pelejä näkee vain televisiosta. On liian aikaista todeta, että kausi on jätettävä kesken. Sen vaikutus olisi hirvittävä seuroille ja liigoille. Meidän täytyy kunnioittaa viranomaisia ja odottaa lupaa pelaamisen jatkamiselle.

Slovenialainen on sitä mieltä, että varsinaista takarajaa europelien päättymiselle ei ole. Viimeksi on puhuttu Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan pelaamisesta loppuun elokuun lopussa.

– Kansallisia sarjoja ja europelejä voidaan pelata samanaikaisestikin. Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan loppuotteluille ei ole takarajaa. Se riippuu siitä, milloin aletaan taas pelata.

– Olisi kuitenkin melko vaikeaa, jos sarjojen päätökset venyisivät syys-lokakuulle. Sillä olisi valtava vaikutus seuraavan kauden kalenteriin.

Vaikka mediassa on väläytelty sitäkin, ettei koko vuonna 2020 pelata enää maaotteluita, Ceferin arvelee, että maaotteluiden pariin voitaisiin päästä taas syyskuussa.

UEFA-pomo otti kantaa myös koronakriisin taloudellisiin vaikutuksiin. Hän arvelee, ettei lähitulevaisuudessa suhtauduta Financial Fair Playhin aivan yhtä jyrkästi kuin viime vuosina, vaan joustoa tullaan näkemään.

[readmore from=Koronavirus]

– Seurojen talouden perusta on liigoissa. Jos sarjat pelataan loppuun, talousseuraamukset jäävät rajallisiksi. UEFA puolestaan menettää paljon rahaa EM-kisojen siirtämisen takia.

– Olemme jo laittaneet tauolle joitain Financial Fair Playn ehtoja, mutta emme hylkää FFP:tä kokonaan. Siitä on ollut lukuisia etuja. Financial Fair Playn pitää kuitenkin olla apuväline eikä este, joten tulemme olemaan joustavia, Ceferin lupaa.

Lähde: AS