UEFA vahvisti: Jalkapallon EM-kisojen nimi säilyy kisojen siirtämisestä huolimatta
Kuva: Juha Tamminen
Euroopan jalkapalloliitto UEFA on vahvistanut torstaina, että jalkapallon EM-kisoja kutsutaan jatkossakin virallisesti vuoden 2020 EM-kisoiksi, vaikka kisat siirrettiinkin ensi vuodelle koronaviruspandemian vuokis. Kisojen virallinen nimi kuuluu englanniksi UEFA EURO 2020.
Päätökseen tultiin paitsi UEFA:n sisäisen tarkastelun seurauksena, niin myös sen jälkeen, kun kattojärjestö oli keskustellut asiasta yhteistyökumppaniensa kanssa. UEFA:n tiedotteen mukaan ratkaisuun tultiin siksikin, että nimi kunnioittaa turnauksen alkuperäistä ideaa, jolla juhlistetaan vuonna 1960 aloitettujen EM-kisojen 60-vuotisjuhlavuotta. Kisat on määrä pelata poikkeuksellisesti 12 eri maassa.
– Päätös muistuttaa meitä lisäksi siitä, kuinka koko jalkapalloperhe yhdistyi vastatakseen COVID-19-pandemian poikkeuksellisiin olosuhteisiin, sekä niistä vaikeista ajoista, joita Eurooppa ja maailma koki vuonna 2020, tiedotteessa todetaan.
Lisäperusteeksi päätökselleen UEFA ilmoittaa kestävän kehityksen. Kun turnausta päätettiin lykätä, kisojen oheistuotemateriaaleista oli jo valmistettu suuri osa. Jos nimeä olisi päätetty vaihtaa, olisi monet noista tuotteista jäänyt hyödyntämättä, joten jätettä olisi syntynyt valtavia määriä.
Vaikka Huuhkajien arvokisadebyytti tapahtuukin vasta vuonna 2021, jää historiallinen turnaus aikakirjoihin silti nimellä EM-turnaus 2020.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti