Yhdeksän Ranskan mestaruutta pelaajana ja valmentajana voittanut Robert Herbin on kuollut
Ranskalaisen jalkapallon suuri legenda Robert Herbin menehtyi tiistaina 81-vuotiaana. Asiasta uutisoi muun muassa L’Equipe. Herbin kärsi keuhko- ja sydänongelmista, joiden ei kuitenkaan uskota liittyvän koronavirukseen.
Herbin joutui sairaalaan jo 21. päivä huhtikuuta, jolloin hänen todettiin olleen todella heikossa kunnossa. Hänet ohjattiin suoraan teho-osastolle. Herbin oli sekava ja kärsi nestehukasta. Tiistaina Herbinin perhe vahvisti ikävät uutiset.
Herbin edusti pelaajana ja valmentajana pääasiassa AS Saint Étienneä, jonka riveissä hän voitti yhteensä yhdeksän Ranskan mestaruutta. Peliurallaan (1957-1975) puolustajana tunnettu Herbin voitti viisi Ranskan mestaruutta sekä kolmesti Ranskan cupin. A-maaotteluita kertyi tilille 23, ja hän oli mukana vuoden 1960 EM-kisoissa sekä vuoden 1966 MM-kisoissa.
Valmentajana palkintokaappiin tuli vielä neljä Ranskan mestaruutta. Herbin aloitti valmennusuransa verrattain nuorena, van 33-vuotiaana. Yksi valmennusuran kohokohdista tapahtui vuonna 1976, kun Herbin johdatti St. Étiennen Euroopan cupin (Mestarien liigan edeltäjä) finaaliin, jossa Bayern München oli kuitenkin parempi lukemin 1-0.
Valmennusura päättyi käytännössä vuonna 1995, jonka jälkeen Herbin työskenteli Ranskan jalkapalloliitossa. Hän kuitenkin palasi vielä valmennustöihin kaudella 1997-98, kun hän valmensi Saint Étienneä kauden verran.
Ligue 1:ssä tällä hetkellä pelaava Saint Étienne voitti viimeisen mestaruutensa Herbinin valmennuksessa kaudella 1980-81.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana