FIFA:n varapresidentti: Eurooppalaista jalkapallokalenteria uhkaa merkittävä muodonmuutos – ”Se voi olla ratkaisu”
Kuva: Getty Images
FIFA:n varapresidentti Victor Montagliani on kertonut, että eurooppalaisen jalkapallokauden pelaamista kalenterinvuoden mukaisesti tullaan varmasti harkitsemaan koronaviruspandemian takia.
Montaglianin mukaan siirto sopisi hyvin yhteen vuoden 2022 MM-kisojen kanssa, jotka tullaan pelaamaan Qatarissa marraskuun ja joulukuun välillä.
FIFA:n presidentti Gianni Infantino on myös sanonut, että jalkapallo tulee olemaan täysin erilaista, kun pelit saadaan viimein uusiksi käyntiin. Hänen mukaansa koronaviruspandemian aiheuttama jalkapallotauko on erinomainen tilaisuus kunnostaa nykyistä jalkapallokalenteria, jota pidetään jo hyvin ylikuormittuneena.
– Meillä on se tilaisuus, koska vuoden 2022 MM-kisat tullaan pelaamaan marraskuussa ja joulukuussa, joten se voisi olla se idea, kertoi Montagliani, joka toimii myös CONCACAF-konfederaation presidenttinä.
– Täällä Amerikoissa, kautta pelataan jo kalenterivuoden mukaisesti, joten ehkä se on ratkaisu, joka voitaisiin ottaa käyttöön myös Euroopassa ja Afrikassa. Siitä tullaan mahdollisesti keskustelemaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
– Se ei ole idea, mikä pitäisi heittää heti pois, vaan se voi olla [juuri se oikea] ratkaisu seuraavaa kahta vuotta ja näitä talven MM-kisoja ajatellen, hän jatkoi.
Lähde: Daily Telegraph
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa