Freiburg – Leverkusen: Viikolta jäi parannettavaa
Kuva: Getty Images
Bundesliga
Freiburg – Leverkusen
Perjantai 29.05. klo 21:30
Bundesliga jatkuu tiiviillä tahdilla ilman yleisöä ja toistaiseksi pelit on saatu järjestettyä ilman pandemiaan liittyviä takaiskuja. Perjantain ottelussa kohtaavat Freiburg ja Leverkusen, joiden viikkomatsit eivät menneet aivan putkeen. Molemmilla joukkueilla on etenkin puolustuspelin suhteen mietinnän paikka ennen perjantain matsia.
Freiburg oli Frankfurtin vieraana ottavana osapuolena, mutta meni ottelussa vastoin pelitapahtumia jo 1-3 johtoon. Oli vähintäänkin oikeus ja kohtuus, että Eintracht Frankfurt kampesi itsensä lopussa tasapeliin. Tauon jälkeen Freiburg ei ole vielä onnistunut ottamaan voittoa ja tätä menoa europaikat ovat vain kaukainen haave. Keskikentän Janik Haberer lienee poissa tiistain tapaan myös perjantaina.
Leverkusen oli todella onneton kotimatsissaan Wolfsburgia vastaan, eikä Lukas Hradecky pystynyt paikkaamaan aneemisen joukkueen virheitä. Suotta ei valmentaja Peter Bosz suominut omiensa suoritusta pelin jälkeen. Aikaa rivien suoristamiseen ei ole paljon, mutta ei Kusenin laatu ole tässä välissä mihinkään kadonnut. Omalle tasolleen palatessaan joukkue on edelleen hankala vastus mille tahansa Bundesligan joukkueelle.
Lyö vetoa ottelusta:
Leverkusen on ottelussa suosikki, mutta kertoimenlaskijat tietävät tämän liiankin hyvin. Tässä ottelussa on ainekset maaleihin, sillä molempien joukkueiden alakerrat vuotivat viikolla todella ilkeästi. Lisäksi varsinkin Leverkusenin tulivoima on todella kovalla tasolla. Vetosuositus on Ottelussa yli 3.5 maalia kertoimella 2,40. LUNASTA TARJOUS tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman