HS: Veikkausliigan Matti Apunen ja HJK:n Olli Lyytikäinen kommentoivat koronarajoituksia – ”Ei se ihan tasan kieltämättä mene”
Veikkausliigan kauden 2020 on määrä alkaa 1. heinäkuuta. Koronaviruksen takia poikkeukselliseksi muotoutuvan kauden valmistelut ovat käynnissä.
Helsingin Sanomat haastatteli HJK Oy:n puheenjohtaja Olli Lyytikäistä ja Veikkausliigan puheenjohtaja Matti Apusta järjestelyihin liittyen.
Tällä hetkellä Suomessa pätevät rajoitukset, joiden mukaan yli 500 henkilön yleisötapahtumia ei sallita. Kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk) mukaan rajoitus koskee koko tilaisuuden osanottajia, ei pelkästään yleisöä.
HJK:n Lyytikäinen ei pidä urheiluväen saamaa kohtelua reiluna verrattaessa esimerkiksi ravintola-alaan. Lyytikäinen totesi HS:n esittämän kysymyksen johdattelevaksi ja lisäsi, ettei hänellä ole kompetenssia arvioida tilannetta. Lyytikäinen korosti, että terveys on laitettava etusijalle, mutta myönsi pitävänsä erikoisena sitä, että ravintoloiden terassit voivat notkua pian tiiviiseen tilaan ahdetuista ihmisistä.
− Ei se ihan tasan kieltämättä mene, Lyytikäinen sanoi.
− Pienet terassit saa änkeä täyteen tai laittaa isoja terasseja lähelle toisiaan. Toivottavasti viranomaiset tietävät mitä tekevät.
Veikkausliigan puheenjohtaja Apunen kertoi HS:lle toivovansa, että asioista päätettäisiin tapaus kerrallaan. Hänen mukaansa Veikkausliigaa ei pidä vertailla muihin. Apusen mielestä Veikkausliigalla on hyvät perusteet näille näkemyksille.
Rajoitus on koko tilaisuuden osalta siis 500 henkilöä ja Veikkausliiga toimii ohjeistusten mukaan. Yleisöä olisi silti sarjan hyvinvoinnin kannalta toivottavaa saada katsomoihin enemmän.
− Meidän lähtökohtamme on, että vastakkaisilla laidoilla olevat katsomot kentän laidoilla ovat molemmat hyvin valvottuja tiloja, joissa järjestyksenvalvonta on hoidettu. On perusteltua, että niitä voisi ajatella itsenäisinä yksiköinä, Apunen pohti.
Toisin kuin Lyytikäinen, Apunen ei kommentoinut Veikkausliigan tilannetta suhteessa muihin yhteiskunnan toimijoihin.
− En lähde vertailua tekemään. Ravintolat ovat asia erikseen. Tämä pitää katsoa omana tapauksenaan. Viranomaisten tehtävä on arvioida suunnitelman uskottavuus ja luotettavuus ja tehdä päätös sen perusteella, Apunen sanoi.
Voit lukea Helsingin Sanomien alkuperäisen jutun TÄSTÄ.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto