Jari Litmasen siirto Liverpooliin yllätti hyökkääjälegenda Emile Heskeyn totaalisesti: ”Yhtäkkiä pelaat hänen kanssaan – se oli mahtavaa!”
Kuva: Getty Images
Jari Litmanen on Suomen kaikkien aikojen paras jalkapalloilija. Maailmalla Litmasta arvostetaan vähintään yhtä paljon kuin Suomessa. Tuoreimpana esimerkkinä arvostuksesta hyökkääjälegenda Emile Heskey kehui ”Kuningasta”.
Litmanen siirtyi tammikuussa 2001 Barcelonasta Liverpooliin. Suomalaistaituri joutui kuluttamaan Barcelonassa vaihtopenkkiä, eikä hän päässyt kentälle La Ligan kaudella 2000-01 kertaakaan. Liverpooliin Litmanen siirtyi ilmaisella siirrolla.
Liverpoolissa Litmanen otettiin avosylin vastaan. Guardianin mukaan Liverpool löi Litmaselle huippupalkan, 55 000 puntaa viikossa. Manageri Gerald Houllier hehkutti uutta hankintaa.
– Olemme hankkineet maailmanluokan pelaajan. Hänen maineensa puhuu puolestaan. Hän on yksi mielenkiintoisimmista hankinnoista, mitä olemme koskaan tehneet, Goullier hehkutti siirtoa Guardianin mukaan.
Myös Litmanen oli innoissaan päästessään seuraan, jota hän oli pikkupojasta asti fanittanut.
– Olen aina unelmoinut pelaamisesta Liverpoolissa. Olen kannustanut heitä lapsesta asti, ja tästä siirrosta on puhuttu heidän kanssaan aiemminkin. Minua on linkitetty näköjään jokaiseen Euroopan seuraan, mutta ei ole salaisuus, että Liverpool on aina ollut minulle erityinen seura, Litmanen kertoi.
Liverpoolia tuolloin edustanut Englannin maajoukkuehyökkääjä Emile Heskey oli ällikällä lyöty, kun kuuli Litmasen siirrosta. Heskey oli edellisellä kaudella tykittänyt Valioliigassa kymmenen osumaa ja siirtynyt kesken kauden Leicesteristä Liverpooliin.
Liverpoolissa vierellä kuhisi maailmantähtiä, mutta tammikuu 2001 on jäänyt vahvasti mieleen.
– Jari Litmasen hankinta yllätti minut, Heskey kertoi 888Sportille.
Litmanen ehti edustaa Liverpoolia lopulta puolitoista vuotta. Valioliigaotteluita kertyi lopulta vain 26, joissa syntyi viisi maalia. Loukkaantumiset haittasivat Litmasta myös Liverpoolissa. Heskey tunnisti silti Litmasen suuruuden.
– Mikä pelaaja! Olin tottunut katsomaan häntä Ajaxissa ja Barcelonassa. Sitten yhtäkkiä pelaat ja harjoittelet hänen kanssaan. Se oli mahtavaa, Heskey hehkutti.
Lähde: Liverpool Echo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä