Lähde: Serie A:n kohtalonpäivä keskiviikkona – harjoituslupa annettu jo

© Kuva: Getty Images

Serie A -kauden jatkamissuunnitelmissa on täysi soutaminen ja huopaaminen meneillään. Joukkueiden palaaminen harjoituksiin on käsillä juuri nyt, mutta pelien jatkamiselle ei lupaa vielä ole.

Tänään sunnuntaina Italian hallitus antoi seuroille joka tapauksessa hyviä uutisia. Alun perin ammattilaisseurojen piti saada harjoittelulupa vasta 18. toukokuuta, mutta nyt sitä on aikaistettu. Pelaajat saavat harjoitella jo huomisesta, 4.5. alkaen. Harjoitusten edellytyksenä on se, että joukkueet noudattavat tiukasti ensimmäisen rajoitustenpurkuvaiheen edelleen voimassa olevia kieltoja.

– Sekä yksilö- että joukkuelajien edustajat voivat harjoittaa yksilöurheilua muiden kansalaisten tavoin julkisilla tai yksityisillä alueilla, kunhan he noudattavat kahden metrin turvaväliä ja kaikenlaisten suurten kokoontumisten kieltoa, Italian sisäministeriön tiedonannossa todettiin.

Ylläoleva ohjeistus on näillä näkymin voimassa 17.5. saakka.

Jo aiemmin Lazion, Campanian, Emilia-Romagnan ja Sardinian alueilla yksilöharjoitteluun siirtyminen oli sallittu, mutta nyt vapautus laajennettiin koskemaan koko maata. La Repubblican mukaan otteluiden jatkuminen on kuitenkin yhä kaikkea muuta kuin varmaa.

Kohtalonpäivä Serie A:ssa on ensi keskiviikko. Italian pääministeri Giuseppe Conte järjestää tuolloin tiedotustilaisuuden. La Repubblica uskoo, että Conte kertoo tuolloin sarjakauden jäämisestä lopullisesti kesken.

Lähteet: Sport ja Tuttomercatoweb


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.