Man Unitedin maalivahti rakensi ilman lupaa 20 000 eurolla lasten leikkipaikan etupihalleen, sitten kaupunki tuli väliin – ”Se sopii paremmin teemapuistoon”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin argentiinalainen maalivati Sergio Romero määrättiin purkamaan lähes 23 000 euroa maksanut lasten leikkipaikka omalta kotipihaltaan. Kokonaisuudessaan rakennelma oli niin suuri, että se koettiin jopa vaarantavan liikenteen.
Romero, 33, oli rakennuttanut kahdelle lapselleen melkoisen unelmien leikkipaikan etupihalleen ilman rakennuslupaa. Lopulta kaupunki ei antanut rakennuslupaa leikkipaikalle, kun Romero sitä haki. Naapureilla oli luultavasti myös osansa asiassa.
– Tämä valtava rakennelma sopii paremmin kaupalliseen teemapuistoon kuin hiljaiselle asuinalueelle, eräs naapuri kommentoi The Sun -lehden mukaan.
– Yleensä tällainen rakennus sijoitettaisiin takapihalle, toinen naapuri sanoi.
Leikkipaikka sisälsi klubitalon, kolme ja puoli metriä korkean linnan, kolme metrisen liukumäen ja yli neljä metrisen kattohuoneiston.
– Se ei ole pelkästään liian suuri, se on myös valtava häiriötekijä ohi ajaville autonkuljettajille, eräs naapuri totesi.
Kunnan viranomainen tuli lopulta myös siihen lopputulokseen, että rakennelma oli liian suuri. Lisäksi lopullisen lausunnon mukaan leikkipaikka olisi vaikuttanut liikaa katukuvaan ja laajemmin naapurustoon.
Romero asuu noin 3,2 miljoonan euron ökytalossa Wilmslowssa, Cheshiressa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti

- Fabrizio Romano: Leo Walta siirtymässä Englannin Mestaruussarjaan