Saksan Cupin loppusuoran aikataulu päätetty – myös 3. Bundesliigan ja naisten Bundesliigan kohtalo päätettiin
Kuten tiedetään, suurista jalkapallosarjoista ensimmäisenä koronavirustauoltaan palaa Saksan Bundesliiga. Bundesliigassa pallo heitetään kentälle jo ensi lauantaina Ruhrin derbyssä Borussia Dortmund-Schalke, joskin tyhjien katsomoiden edessä. Myös 2. Bundesliiga jatkuu tulevana viikonloppuna.
Maanantaina Saksan jalkapalloliitto on päättänyt myös muun jalkapallotoiminnan jatkumisesta. Sekä 3. Bundesliigaa että Naisten Bundesliigaa päätettiin jatkaa.
Kolmosbundesliigassa palataan tositoimiin 26. toukokuuta. Sarjaa on pelaamatta 11 kierrosta, ja ne aiotaan pelata loppuun kahden ottelun viikkotahdilla, jotta viimeiset ottelut pelattaisiin 30. kesäkuuta. Kaksiosaiset karsintaotteluparit pelattaisiin loppuun 7. heinäkuuta mennessä.
Kolmosbundesliigan joukkueiden koronavirustestejä tehdään parhaillaan, ja jos viranomaiset antavat luvan, alkavat joukkueharjoitukset viimeistään 15.5. Monet sarjan seuroista ovat vastustaneet pelien jatkamista muun muassa siitä syystä, ettei niillä ole ylempien sarjatasojen seurojen tavoin riittäviä resursseja vaadittavien hygieniatoimien järjestämiseen. Seurat on esimerkiksi määrätty palkkaamaan oma hygieniavastaava.
Naisten Bundesliiga jatkuu puolestaan 29. toukokuuta. Sarjaa on pelaamatta vielä kuusi täyttä kierrosta. Naisten Cup on puolivälierävaiheessa. Finaali aiotaan pelata miesten tavoin 4. heinäkuuta.
[readmore from=Bundesliiga]
Miesten Cup-kilpailu eli DFB-Pokal ehti ennen koronaviruspandemian valtoilleen ryöpsähtämistä välierävaiheeseen. Tänään jalkapalloliitto päätti, että cupin loppuottelu pelataan 4. heinäkuuta tyhjällä Berliinin Olympiastadionilla. Cupin välierät pelataan puolestaan 9. ja 10. kesäkuuta.
Välierissä Bayern München isännöi tyhjällä stadionillaan Eintracht Frankfurtia ja neljännen sarjatason Saarbrücken Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenia.
Lähteet: Kicker ja Der Spiegel
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus

- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana