Suomalaisen jalkapallon historiallinen hetki koittanut – ensimmäinen jalkapalloprofessori valittu: ”Olemme löytäneet erinomaisen henkilön”
Palloliitto tiedotti tänään, keskiviikkona, valinneensa Suomen historian ensimmäisen jalkapalloprofessorin. Jyväskylän yliopiston ja Suomen Palloliiton yhteiseen työelämäprofessorin tehtävään valittiin unkarilainen Mihaly Szerovay.
Palloliiton mukaan jalkapalloprofessorin tehtävänä on edistää lajin tutkimustyötä sekä kehittää valmennus- ja koulutustoimintaa.
Szerovay väitteli liikuntetieteiden tohtoriksi tiedekunnasta vuonna 2018 ja on sen jälkeen työskennellyt jalkapallotieteiden yliopistonlehtorina Southamptonissa, Englannissa. Monelle Veikkausliigan seuraajalle Szerovayn nimi saattaa olla tuttu, sillä mies pelasi maalivahtina JJK:ssa vuosina 2007–2012.
– Olen todella innoissani ja otettu valinnastani tähän tehtävään. Minulla kestää varmaan hetken aikaa ymmärtää nämä uutiset, mutta palaan todella mielelläni Suomeen, Szerovay kertoi Palloliiton tiedotteessa.
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi liiton saaneen 13 erinomaista hakemusta tehtävään.
– Szerovayn valintaa puolsi samanaikaisesti hänen suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemuksensa ja toisaalta juuri kansainvälisyys, Lahti perusteli.
– Tällä yhteisellä avauksella on saatu kansainvälisen luokan osaaja, joka tuo merkittävää lisäarvoa sekä yliopistolliseen tutkimukseen että käytännön toimintaan. Tämä on juuri se, mitä tavoittelimmekin, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen komppasi.
Jalkapalloprofessorin virkaa on Palloliitossa työstetty kahden vuoden ajan. Palloliiton tiedotteessa työnkuvaa avataan vielä seuraavasti:
”Työelämäprofessorin tehtävänä on johtaa Palloliiton tutkimustyötä sekä rakentaa jalkapallon ja futsalin kehitystyötä palveleva tutkimusohjelma ja -verkosto sekä seurata kansallista ja kansainvälistä monitieteistä jalkapallotutkimusta.”
– Olemme löytäneet erinomaisen henkilön vastaamaan suomalaisen jalkapallon ja futsalin tutkimussuunnitelman rakentamisesta. Mihaly ymmärtää sekä huippujalkapallon että grassrootsin merkityksen ja on erittäin esiintymistaitoinen. On kunnia saada hänet tiimiimme, Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen ylisti.
Szerovay aloittaa viisivuotisessa tehtävässään syksyllä 2020.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa