Bundesliigan päätöksen tilastopaketti: Thomas Müller ja Robert Lewandowski tekivät historiaa

Bundesliigan kausi 2019-2020 on päättynyt. Edessä ovat enää karsinnat, joissa Werder Bremen kohtaa joko Heidenheimin tai Hamburger SV:n. Sarjasta putoavat Fortuna Düsseldorf ja Paderborn, ja sinne nousevat ensi kaudeksi Arminia Bielefeld ja VfB Stuttgart.
Mestaruuden voitti lopulta selvällä 13 pisteen erolla Bayern München. Bayernilla oli syyskaudella ajoittain vaikeaa Niko Kovacin johdolla, mutta Hansi Flickin komennossa peli alkoi kulkea. Bayern hävisi viimeisen kerran joulukuun alussa, ja sen jälkeen se sai 20 pelistään 19 voittoa ja yhden tasapelin. Bayern on myös ainoa joukkue, joka on voittanut kaikki (7) Mestarien liigan otteluaan. Lisäksi se selviytyi Saksan Cupin loppuotteluun.
Bayern voitti lauantain päätöskierroksella vieraissa Wolfsburgin maalein 4-0. Se nosti sen kauden maalimäärän tasan sataan. Näin tapahtui vasta toisen kerran. Maaleja siis syntyi lähes kolme per peli -tahdilla.
An incredible season for FCB.
Yhden Bayernin maaleista teki puolalaistykki Robert Lewandowski, jonka kauden maalimääräksi muodostui lopulta komeat 34 maalia. Lewandowski pelasi kaikkiaan 31:ssä kauden 34 ottelusta, ja jäi maaleitta vain kuudessa pelaamassaan ottelussa.
31-vuotias Lewandowski rikkoi 30 maalin rajapyykin kolmannen kerran bundesliigaurallaan, mutta 34 maalia on miehen uusi yhden kauden ennätys. Maalikuninkuuden Lewandowski voitti nyt kolmannen kerran peräkkäin – ensimmäisenä pelaajana koskaan. Kaikkiaan Lewandowskilla on Bundesliigan maalikuninkuuksia viisi. Ainoastaan seitsemän kertaa maalitilaston voittanut Gerd ”Der Bomber” Müller on hänen edellään maalikuninkuuksien määrässä.
He's netted in 25 of his 31 BL appearances this term.
2017/18: 30 games, 29 goals
2018/19: 33 games, 22 goals
2019/20: 31 games, 34 goals
The best in the business.
✓ 2013/14
✓ 2015/16
✓ 2017/18
✓ 2018/19
✓ 2019/20
Only Gerd Müller (7) has won more in the competition's history.
Historiaa teki Bayernin pelaajista myös seuraikoni Thomas Müller. 30-vuotias Müller syötti sarjakauden aikana 21 maalia, ja otti nimiinsä Bundesliigan yhden kauden maalisyöttöennätyksen. Ennätystä piti aiemmin nimissään nykyisin Manchester Cityssä pelaava Kevin de Bruyne. Maalisyöttöjensä lisäksi Müller myös teki kahdeksan maalia.
Müller the Record breaker.
Tilastokärkiä otti loppukauden aikana nimiinsä myös superlupaus, 19-vuotias kanadalainen laitapakki/laitahyökkääjä Alphonso Davies. Davies suoritti kauden aikana 83 onnistunutta haastoa, enemmän kuin kukaan toinen pelaaja. Davies myös mittautti nopeimman huippunopeuden 36,51 km/h.
He registered the top speed of the campaign too (36.51km/h).
Robert Lewandowskin ylivoimasta kertoo paljon se, että maalitilaston kolmonen Jadon Sancho teki kauden aikana 17 maalia – eli tasan puolet Lewandowskin lukemasta. Huomattavasti lähemmäksi pääsi RB Leipzigin Timo Werner, joka teki kaikkiaan 28 maalia. Wernerin maalimäärä on suurin saksalaispelaajan maalilukema 39 vuoteen.
Werner teki maaleistaan 17 vieraskentällä, ja sivusi siten Jupp Heynckesin nimissä olevaa Bundesliigan yhden kauden vierasmaaliennätystä. Ensi kaudella Chelseassa pelaava Werner jätti Leipzigille sopivat jäähyväiset, sillä hän teki päätöskierroksen 2-1 -voitossa Augsburgista kaksi maalia. Ne nostivat Wernerin tehtyjen maalien määrän RB Leipzigissa 94:ään, ja siten hän nousi seuran kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi.
Next stop, Chelsea FC.
The fairytale ending at RBL.
Borussia Dortmund hönki vielä koronatauolle lähdettäessä Bayernin niskaan, mutta loppukauden kolme tappiota pudottivat sen mestarin kyydistä. Näistä ensimmäinen tuli juuri Bayernia vastaan 26. toukokuuta.
Päätöskierroksella Dortmund hävisi Signal-Iduna Parkilla Hoffenheimille peräti 0-4. Kotitappio oli Dortmundin rumin yli vuosikymmeneen.
Hoffenheimin kaikki maalit teki 29-vuotias kroatialainen Andrej Kramaric. Hänestä tuli Hoffenheimin seurahistorian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt neljä maalia yhdessä bundesliigaottelussa. Lisäksi Kramaric on koko sarjahistorian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt neljä maalia Dortmundin kotikentällä vierasjoukkueen paidassa.
Not the sign-off to the season they were hoping for.
Four-midable.
6 shots
4 shots on target
4 goals
3/4 take-ons
2 chances created
An unbelievable display.
An incredible performance in front of goal.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä