MTV: Suomalaiselle jalkapallolle luvassa elintärkeä helpotus yleisörajoituksiin – asia etenee tällä viikolla
MTV Urheilu uutisoi tiistaina omiin lähteisiinsä vedoten, että Suomen hallitus olisi tekemässä merkittävän muutoksen nykyisiin yleisörajoituksiin. Uuden linjauksen mukaan katsomoihin voisi päästää esimerkiksi veikkausliigaotteluissa yli 500 katsojaa tarkoin ehdoin.
MTV:n tietojen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistelemassa tällä viikolla uutta linjausta, josta vastuussa on tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk). Uutisoimme viime viikolla aiheesta, kun kirjallisen kysymyksen yleisörajoituksiin liittyen ministeri Kososelle tehnyt Pauli Kiuru (kok) kertoi hallituksen tekevän muutoksia rajoituksiin tällä viikolla.
– En usko, että hallituspuolueiden edustajat olisivat niin vahvasti ottaneet kantaa, jos siellä ei olisi näppituntumaa siitä, että tämä etenee. Uskon, että näin tulee tapahtumaan, Kiuru kertoi tuolloin SuomiFutis-sivustolle viitaten yleisörajoitusten uuteen linjaukseen.
Tällä hetkellä aluehallintaviraston ohjeistusten mukaan katsomoihin saa päästää enintään 500 katsojaa. MTV Urheilu tietää kertoa, että uusi linjaus mahdollistaisi huomattavasti suuremman yleisömäärän esimerkiksi veikkausliigaotteluihin.
Uuden linjauksen mukaan stadionin eri katsomonosat voitaisiin jakaa niin, että jokaiseen katsomonsaan voisi ottaa enintään 500 katsojaa. Linjaus vaatii kuitenkin tarkkoja ohjeistuksia siitä, että jokaisella katsomonosalla on esimerkiksi omat kulkureittinsä ja wc-tilansa. Lisäksi eri katsomonosien välillä ei voisi liikkua.
[readmore from=Kiuru-Pauli]
Virallisesti uudesta ohjeistuksesta vastaa myöhemmin aluehallintovirasto. Lisäksi tapahtuman järjestäjälle on jäämässä suuri vastuu ohjeistusten toimeenpanossa.
Rajoitusten helpottamisella on valtava merkitys suomalaisille jalkapalloseuroille. Esimerkiksi Ilveksen budjetista noin 40 prosenttia koostuu ottelutuloista. Osuudet vaihtelevat seuroittain. Esimerkiksi Ykkösen seuroille yli 500 katsojan päästäminen stadionille voi olla taloudellisesti elintärkeää.
Voit lukea MTV Urheilun uutisen aiheesta täältä.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla