Torino – Udinese: Serie A palaa vetokuitille

Serie A
Torino – Udinese
Tiistai 23.06. klo 22:45
Serie A on muiden suursarjojen ohella käynnistynyt ja viime viikonloppuna nähtiin ensimmäiset ottelut. Muiden sarjojen tapaan pelejä pelataan tiukalla aikataululla ja luonnollisesti ilman katsojia. Tiistain peleistä nosto tulee alemmassa keskikastissa viruvien Torinon ja Udinesen välisestä ottelusta.
Torinon kausi on ollut pettymysten täyteinen, eikä ennen kautta sen odotettu olevan jopa vaarassa pudota sarjasta. Paluuottelussa torinolaiset pelasivat tasapelin Parmaa vastaan, mutta olisivat todellakin ansainneet tuosta ottelusta voiton. Maalipaikkoja ottelun ratkaisuun oli tarpeeksi ja lisäksi joukkue missasi rangaistuspotkun toisella jaksolla. Kokoonpanopuolella Moreno Longolla on käsissään joitain loukkaantumisia, mutta ne eivät rampauta joukkueen luokkaa sen pahemmin.
Udinese aloittaa tauon jälkeisen urakkansa tästä ottelusta, joten siltä puuttuu ottelutuntuma, joka tässä vaiheessa hyödyttää isäntiä. Udinen ylpeys on ollut hyökkäyssuuntaan melko vaatimaton, mutta uhrautuvasti puolustava joukkue on onnistunut hankkimaan säällisen määrän pisteitä tähän asti. Luca Gottin suojatit lähtevät luultavasti tähän otteluun vastaiskut mielessään. Kokoonpanopuolella ei Gottilla ole toivomisen varaa, vaan vieraat palaavat paussilla täydessä kokoonpanossa.
Lyö vetoa ottelusta:
Kotijoukkueen hienoinen laatuetu ja parempi pelituntuma kompensoivat laskenutta kotietua. Niinpä Torinon puolesta vedon lyöminen maistuu tähän otteluun mukavasti. Vetosuositus on Torino voittaa ottelun kertoimella 2,45. Odotusarvoa parantaa vielä in varhaisen voitonmaksun kampanja.
Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää:
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Huuhkajilla todella vaikea ilta Puolassa
- Memphis Depay nousi Hollannin kaikkien aikojen ykköstykiksi
- Tässä Huuhkajien kokoonpano MM-karsintapeliin Puolaa vastaan
- Serbia pyytää fanejaan käyttäytymään – muutamassa vuodessa yli 700 000 euroa sakkoja
- Saksa tappioputkessa – näin Julian Nagelsmann kommentoi asemaansa
- Sunnuntain maaottelussa annetaan ihmisoikeuksille kyytiä
- Pahin mahdollinen toteutui – FIFA-virus iski Pariisiin
- Näin Englannissa reagoitiin suomalaisen huipputuomarin suoritukseen MM-karsinnoissa
- Kommentti: Cristiano Ronaldo loistaa Portugalin maajoukkueessa kahdesta yllättävästä syystä
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Haastattelu: Matias Siltanen hylkäsi jättitarjouksen kesän siirtoikkunan loppuhetkillä: ”Yhtäkkiä agentti laittoi mulle viestin”
- Kommentti: Cristiano Ronaldo loistaa Portugalin maajoukkueessa kahdesta yllättävästä syystä
- Näin Englannissa reagoitiin suomalaisen huipputuomarin suoritukseen MM-karsinnoissa
- Pahin mahdollinen toteutui – FIFA-virus iski Pariisiin
- Sunnuntain maaottelussa annetaan ihmisoikeuksille kyytiä
- Saksa tappioputkessa – näin Julian Nagelsmann kommentoi asemaansa
- Tässä Huuhkajien kokoonpano MM-karsintapeliin Puolaa vastaan
- Puolan päävalmentaja: Huuhkajien kaaduttava tai Hollanti-tasapeli menettää merkityksensä
- Leo Messi: ”En usko pelaavani MM-kisoissa”