Mollivoittoisen 1-0 Inter-tappion jälkeen HJK palasi voittokantaan toisessa perättäisen Turun visiitissä TPS:n kustannuksella. Tim Väyrysen ja Roope Riskin maalit veivät HJK:n 2-0-voittoon.

Ensimmäisellä puoliskolla pelin luonne kävi selväksi: HJK otti hallinnan pelistä ja TPS tyytyi kyttäämään vastahyökkäyksen mahdollisuuksia.

HJK siirtyi 1-0-johtoon yhdeksännellä peliminuutilla, kun Henri Toivomäki pääsi kiepauttamaan itsensä vapaaksi oikealla laidalla TPS:n Juhani Pikkaraisen ja Oskari Jakosen puolustaessa tilanteen kovin pehmeästi. Toivomäen laadukas syöttö tavoitti maalinsuulta Väyrysen, joka kiitti esityöstä maalilla.

Toiselle puoliajalle TPS haki uutta virtaa triplavaihdon myötä. Puoliajalla pelin jättivät Niklas Pyyhtiä, Rasmus Holma ja Joakim Latonen. Tilalle kirmasivat Juho Lähde, Babacar Diop, Albijon Muzaci.

Muzaci ei tosin kovin kauaa kentällä viihtynyt, sillä hän nappasi toisen varoituksen 58. minuutilla, vain noin vartti kentällä tulonsa jälkeen.

Alivoimalle joutunut TPS ei saanut juurikaan hyökkäyksiä luotua, ja HJK:n maalia vartioinut Antonio Reguero sai olla melko rauhassa. Loppulukemat 2-0 taululle latoi Riski komealla sijoituksella takayläkulmaan boksin reunalta ottelun 76. minuutilla.

Voiton myötä HJK on Veikkausliigassa kolmantena kahden pisteen päässä sarjaa johtavasta KuPS:sta. KuPS:lla on tosin yksi peli enemmän pelattuna, joten kaatmalla lauantaina Ilveksen HJK voi nousta sarjakärkeen. TPS jatkaa murheellisesti edelleen pisteittä jumbosijalla.