Huuhkajien Simon Skrabb kertoi Palloliiton haastattelussa kokemuksistaan Serie A:ssa: ”Tämä on mennyt jopa yläkanttiin”

© Kuva: Juha Tamminen

Simon Skrabb siirtyi tammikuussa Ruotsin Allsvenskanin Norrköpingistä Italian Serie A:han Brescian riveihin. Huuhkajien ryhmään kuuluva 25-vuotias Skrabb on antanut Italiassa kelpo näyttöjä.

Skrabb on vakuuttanut Brescian valmennuksen siinä määrin, että putoamista vastaan taistelevassa joukkueessa on luotettu suomalaisen panokseen yhdeksässä pelissä siirron jälkeen.

− Ensimmäiset kolme peliäni olivat Milania, Juventusta ja Napolia vastaan, joten olihan siinä aikamoinen alku, Skrabb muisteli Palloliiton haastattelussa.

Skrabb taistelee vahvasti paikasta Huuhkajien vuoden 2021 EM-kisaryhmään. Keskikenttäpelaaja antaa siis näyttöjä Italiassa Brescian valmennusjohdon lisäksi Huuhkajien luotseille.

Serie A:ssa Skrabb on kohdannut kovia nimiä, joista yksi on Zlatan Ibrahimović.

− Omassa debyytissäni Zlatan vaihdettiin kentälle ja mietin, että selvä, tämä on sitten tällaista tästä lähtien. En valita, sillä tämä on todellakin unelmani, ja kaverit pitävät huolen siitä, että mitään keulimista ei pääse tapahtumaan, Skrabb sanoi.

Maajoukkueessa 14 peliä pelannut Skrabb on erittäin tyytyväinen omiin suorituksiinsa Italian pääsarjassa.

− Tämä on mennyt jopa yläkanttiin. En uskonut, että ensimmäisenä vuotena pelaisin näin paljon. Pitää muistaa, että uusi maa, kieli ja futiskulttuuri ottavat aikansa tottua. Pelaamme tällä hetkellä joka kolmas päivä, joten uskon, että peliaikaa tulee myös jatkossa.

Pietarsaarelainen Skrabb solmi Brescian kanssa tammikuussa vuoteen 2023 asti ulottuvan sopimuksen.

Tällä hetkellä näyttää lähes varmalta, että Brescia putoaa ensi kaudeksi Serie B:hen. Pelejä on jäljellä viisi, mutta takamatkaa viivan yläpuolelle on jo yhdeksän pistettä.

Kausi oli Brescialle vaikea jo ennen koronaviruksen aiheuttamaa taukoa. Skrabb käytti paussin hyväkseen.

− Kun tulin tänne tammikuussa, olin juuri lopettanut lomani. Toiset pelaajat olivat siis paljon paremmassa iskussa silloin. Täällä karanteeni oli todellakin karanteeni, enkä päässyt muualle kuin kauppaan kahteen kuukauteen. Päätin treenata tuon ajan kovaa, ja nyt näyttää, että olen saavuttanut muut ja mennyt jopa ohi, Skrabb kertoi.

Skrabbin kanssa Bresciassa pelaa maalivahti Jesse Joronen, joka on joukkueen ykköstorjuja. Joronen kuuluu Skrabbin tavoin Huuhkajien rinkiin. Jorosella on sopimus vuoteen 2022 saakka, joten suomalainen yhteistyö jatkunee ensi kaudellakin.

Ensin Skrabb ja Joronen keskittyvät kuitenkin tämän kauden viimeisiin peleihin.

− Tulokset ovat olleet nousujohteisia paria viimeistä peliä lukuun ottamatta, pelataan kausi loppuun ja katsotaan sitten. Minulla on joka tapauksessa kolmen vuoden sopimus, enkä ole lähdössä mihinkään. Pysyn täällä, sillä haluan antaa takaisin luottamuksesta, jota seura on minulle osoittanut, Skrabb perusteli.

Serie A:ssa pelaaminen on joka tapauksessa upea merkkipaalu kenen tahansa jalkapalloilijan uralla.

− Nyt täytyy vain muistaa nauttia jokaisesta hetkestä, ja muistaa se, että pelaan kuitenkin Seria A:ta, tänne on kuitenkin jonkinmoinen matka Pietarsaaren keskuskentän pukukopista, Skrabb mietti.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.