Kiistelty VAR siirtyy FIFA:n kontrolliin: ”Maailmanlaajuinen menestys”
Kuva: Getty Images
Videoerotuomarijärjestelmä VAR (video assistant referee) siirtyy Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n kontrolliin.
FIFA on tiedottanut asiasta kaikille jäsenmailleen. Tähän saakka FIFA on kehittänyt järjestelmää yhdessä Kansainvälisen jalkapalloliittojen johtokunnan IFAB:n kanssa.
VAR:n oli alun alkaenkin tarkoitus siirtyä FIFA:n haltuun tästä heinäkuusta lähtien, IFAB:n sihteeri Lukas Brud kertoi Sky Sportsille.
FIFA:n apulaissihteeri Mattias Grafströmin mukaan VAR:n käyttöönotto on onnistunut laajalti.
− Olemme ylpeitä siitä, että VAR:n käyttöönotto on ollut maailmanlaajuinen menestys. VAR-järjestelmää sovelletaan nyt yli sadassa kansainvälisessä kilpailussa.
Videotuomarijärjestelmä on aiheuttanut jalkapalloväen keskuudessa sekä ihastusta että vihastusta. Monet pitävät järjestelmää toimivana, osa kokee ajatuksen olevan hyvä mutta systeemin vaativan vielä hiomista. Monet puolestaan eivät pidä VAR:sta ollenkaan.
FIFA:n kansainvälisen kehityksen johtaja, entinen Arsenalin pitkäaikainen päävalmentaja Arsène Wenger totesi pian FIFA:n ja IFAB:n kokouksen jälkeen, että tuomareilla pitäisi olla myös mahdollisuus tarkistaa tehty päätös monitorista.
Wenger painotti asiaa jo joulukuussa Valioliigan tuomareille.
− Tuomari saa pidettyä siten uskottavuutensa, sillä VAR-huoneessa on järjestelmän tuoreuden takia vielä kokemattomuutta, Wenger perusteli.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!

- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”