Tähtireportteri raotti hektisen futismaailman kulisseja: ”Pidän enemmän siirtomarkkinoista kuin jalkapallosta itsestään”

Jalkapallon tähtireportteri Fabrizio Romano tunnetaan siitä, että hän uutisoi aktiivisesti huippujalkapalloilun siirtomarkkinoista. Italialaistoimittajalla on Twitterissä yli 780 000 seuraajaa.
Romano tunnetaan erityisesti ”here we go” -ilmauksestaan, jota hän käyttää aina, kun hän kuulee jonkin siirron varmistuneen. Futisfanit innostuvat joka kerta, kun Romano paljastaa jalkapallomaailman kulisseista neuvotteluja ja pelaajahankintoja.
Nyt Romano itse oli jututettavan asemassa, kun Bleacher Report haastatteli häntä.
− En suunnitellut, että ”here we go” muuttuisi joksikin brändiksi. Ollakseni rehellinen, en edes muista tarkkaan, mistä se lähti, Romano kertoi.
− Se oli joku Manchester Unitedin hankinta, varmaan Paul Pogba, ja sitä oli valmisteltu pari kuukautta. Ihmiset kyselivät minulta päivityksiä asiaan, ja kun siirto vihdoin varmistui, sanoin vain ”here we go!”
Tuolloin Romano ei osannut aavistaa, mikä seuraus noiden kolmen sanan valitsemisella oli.
− Ihmiset pitivät siitä ja alkoivat kysellä muiden huhujen perään. He halusivat, että heidän oman suosikkijoukkueensa kohdalla sanottaisiin ”here we go”, Romano jatkoi.
Romano aloitti jo 19-vuotiaana Sky Italian toimittajana. Nykyään hän kirjoittaa Sky Sportsin ohella Guardianille.
− Innostun, kun saan ison skuupin. Minusta se tuntuu samalta kuin jonkun tärkeän maalin tekeminen isossa pelissä. Muistan esimerkiksi, kun Bruno Fernandes siirtyi Manchester Unitediin, Romano nimesi yhden skuupeistaan.
− Se oli minulta kova uutinen. Kun näkee niin paljon vaivaa yhden jutun eteen ja saa vihdoin kuulla siirron toteutuneen, tulee upea fiilis.
Lajin viihdyttävimmät pelit pelataankin usein kentän ulkopuolella toimistoissa, neuvotteluissa ja puhelinpalavereissa.
− Ihmiset kyselevät minulta, että mitä joukkuetta kannatan, mutta en minä sellaisesta innostu. Innostun siitä, miten ihmiset reagoivat uuteen pelaajahankintaan, Romano paljasti.
Siirtoja raportoidessa täytyy olla kuitenkin varovainen. Lähteiden pitää olla varmasti luotettavia, jotta uskottavuus säilyy. Pahoja huteja ei saa tulla.
− Tällaisena journalistina oleminen ei ole helppoa, sillä kun ihmiset kysyvät uutisista, haluan kunnioittaa muita toimittajia. En halua sanoa suoraan, että ”tämä ei pidä paikkaansa”, Romano lisäsi.
Romanon työskentely on muuttunut niistä ajoista, kun hän aloitti toimittajana. Tapoja tehdä reportterin työtä on monia.
− Asiat ovat muuttuneet viime vuosina. Ennen oli paljon tapaamisia tai puheluita agenteille, mutta nykyään keskustella voi myös sosiaalisen median kautta. On aina oltava valmiina, Romano totesi.
Romano ryhtyi uutisoimaan siirtomarkkinoista tunnetun italialaistoimittajan opissa.
− Aloitin Gianluca di Marzion kanssa ja opin siitä paljon. Tietoja ei kyselty vain seuroilta, vaan myös välikäsiltä ja agenteilta. Kaikessa on avainasemassa se, että on hyvät suhteet ihmisiin. On oltava paljon lähteitä.
Koronavirus sotki Romanon työtä paljon. Yhtäkkiä kukaan ei tiennyt, mitä siirtomarkkinoilla oikein tapahtuu.
Epävarmuus näkyi ja monet neuvottelut tyssäsivät. Romanon mukaan esimerkiksi Juventuksen hankinta-aikeet Manchester Unitedin Pogbaan liittyen kokivat takapakkia.
Romano mainitsi myös Barcelonan, joka on suurseuran statuksestaan huolimatta joutunut pohtimaan, paljonko se voi käyttää rahaa hankintoihin.
Koronaviruksesta huolimatta neuvotteluja siirroista käydään ja monen siirron onkin jo ehditty nähdä toteutuvan, vaikka olosuhteet ovat erilaiset kuin aiemmin. Romanolle se on jopa merkittävämpi asia kuin pelien jatkuminen.
− Pidän enemmän siirtomarkkinoista kuin jalkapallosta pelinä itsessään. Rakastan tietysti pelien katsomista, mutta siirtomarkkinoilla asiat voivat muuttua niin nopeasti, että sen parissa on jännittävää työskennellä, Romano myhäili.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”