Yksi RoPS:n vaihdoista taktinen – kolmesta loukkaantumisesta kaksi vain lieviä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan putoamiskamppailuun povattu RoPS oli lähellä hakea sarja-avauksestaan Turusta tasapelipisteen. Kotijoukkue FC Inter karkasi kuitenkin lopussa 3-1 -johtoon, kun RoPS joutui pelaamaan viimeiset parikymmentä minuuttia yhden miehen alivoimalla (lue raportti ottelusta).
RoPS:n alivoima ei johtunut ulosajosta, vaan siitä, ettei se saanut enää tehdä pelaajavaihtoa Juho Hyvärisen loukkaannuttua. Koronakauden poikkeussäännöt sallivat joukkueille viisi vaihtoa, mutta ne on tehtävä korkeintaan kolmen vaihtotapahtuman aikana (puoliajalla tehtäviä vaihtoja ei lasketa). Nuo kolme vaihtotapahtumaa RoPS oli jo käyttänyt, joten siksi Sampo Alaa ei voitu kentälle ottaa. RoPS:n penkki oli tosin muutenkin kapea, sillä vaihdossa oli vain neljä kenttäpelaajaa.
Ensimmäisen vaihtonsa RoPS teki jo 37. peliminuutilla, 0-1 -takaa-ajoasemassa. Rovaniemeläisten valmentaja Vesa Tauriainen kuitenkin kertoi pelin jälkeen, että Rasmus Degermanin vaihdossa ei ollut kyse loukkaantumisesta. Toisin kuin otteluraportissa kirjoitimme, RoPS siis koki ”vain” kolme loukkaantumista neljän sijaan.
– Vaihto ei johtunut Rassesta, vaan muutimme samalla kenttäryhmitystä. Muutoksen myötä saimmekin peliä tasapainoisemmaksi ja pääsimme otteluun kiinni, Tauriainen selvitti RoPS:n kotisivuilla.
Degermanin tilalle tuli hyökkäävämpi pelaaja Veka Pyyny. Ennen taukovihellystä jouduttiin kuitenkin ottamaan vaihtoon loukkaantunut toppari Zurab Tsiskaridze ja 70. peliminuutin kohdalla hyökkääjä Aleksandr Kokko. Näin kaikki vaihtotapahtumat oli käytetty ennen Juho Hyvärisen loukkaantumista.
Suurta huolta loukkaantumiset eivät kuitenkaan aiheuta. RoPS:n otteluraportin mukaan Kokon ja Hyvärisen kohdalla kyse ei pitäisi olla mistään ”kramppia suuremmasta vaivasta”. Pohjettaan pidellyt Tsiskaridze joutuu kuitenkin jatkotutkimuksiin.
[readmore from=RoPS]
RoPS on myös saamassa uutta verta sairastuvalta, sillä Eetu Muinonen ja Samuel Olabisi ovat jo lähellä pelikuntoa.
RoPS:n ottelu oli siis pakotetusta alivoimasta johtuen epäonninen, mutta Tauriainen jakoi myös Interille kunniaa.
– Tasapelikin olisi ollut tarjolla, mutta ei riittänyt paukut loppuun saakka. Toisaalta Inter on myös laadukas joukkue, joka liikutti palloa hyvin. Meidän täytyi tehdä tänään todella paljon töitä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin