Yle: Tampereen uudesta jalkapallostadionista aiemmin ajateltua suurempi?
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi jo viime elokuussa aiesopimuksen uuden jalkapallostadionin rakentamisesta Tammelaan (lue lisää). Rakennustöiden on määrä alkaa ensi vuonna, jotta stadion olisi valmis vuonna 2023.
Nyt Yle kertoo jutussaan, että Tampereen kaupunki selvittääkin, voisiko stadionista tehdäkin aiemmin ajateltua suuremman. Alun perin katsomokapasiteetiksi oli ajateltu 6 500, mutta nyt katsomopaikkoja saattaisikin tulla jopa 8 000. Siten stadionilla voitaisiin pelata kenties myös kansainvälisiä pelejä. Ylen jutun voi lukea tästä.
Myös Ilveksen toimitusjohtaja Tomi Erola innostuu ajatuksesta.
– Sehän kuulostaisi hienolta. Täällä voisi silloin pelata A-maaotteluita ja tuoda isompia kansainvälisiä pelejä. Lämmitettävä tekonurmi mahdollistaisi isompia otteluita myös myöhemmin syksyllä tai aiemmin keväällä kuin mitä Olympiastadionilla olisi mahdollista, Erola muistuttaa.
Vaikka kapasiteettia ei paisutettaisikaan, paranevat puitteet uudella stadionilla joka tapauksessa tuntuvasti. Erola kertoo myös siitä olevan Ilvekselle runsaasti iloa.
– Tulovirtoja siitä tulee suoraan sanottuna. Voimme järjestää VIP-toimintaa paremmin ja muitakin tapahtumia.
[readmore from=Tammela]
Selvitys katsomon kasvattamisesta valmistuu syksyyn mennessä. Kovin suuria muutoksia suunnitelmiin ei välttämättä edes tarvitse tehdä.
– 8 000 katsojapaikkaan voitaisiin päästä lisäämällä pääkatsomon päälle parvi, jonne voitaisiin sijoittaa 1 500 katsojaa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että parvi voitaisiin toteuttaa ilman suurempia vaikutuksia rakennuksen ulkoiseen ilmeiseen kaupunkikuvassa, hankepäällikkö Antti Lakka kertoo.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”